keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Tanssikuvauksista



Koska pitäisi lukea tenttiin, on hyvä hetki kirjoittaa blogiin.

Kuten noista aikaisemmin postaamistani kuvista voi ehkä nähdä, me ollaan Ninan kanssa jatkettu tanssikuvaprojektiamme vähän. Luovuttiin tällä kertaa balettikuvista kokonaan, koska niistä on vähän liian helppoa saada tanssikuvia. Kun kuvaan laittaa tossut, on se automaattisesti tanssikuva huolimatta siitä mitä muuta kuvassa on tai tapahtuu. Sitäpaitsi Ballerina Projectissa (näitä on paljon muitakin kuin antamani linkki, google varmaan löytää) on jo käytetty ihan hurjan paljon hyviä ideoita, ja siihen kuuluu niin hurjan paljon hienoja kuvia, että tuntui paremmalta tehdä jotain muuta välillä.

Lähdettiin siis tavoittelemaan nykärifiilistä, jazzin syvintä olemusta ja häivähdyksiä street-lajeista, ja aikaiseksi saatiin pysäkkibileet ja syksyistä hautausmaatanssia sekä tietenkin jotain muuta pientä sälää, mitä saatan julkaista tässä joskus lähitulevaisuudessa (tai sitten en). Ongelmana meillä taisi olla lähinnä se, että meillä oli liikaa ideoita ja liian vähän aikaa, eikä me oikein tiedetty mitä ideaa toteutetaan milloinkin. Lopulta se ettei saatu niitä kuvia, mitä oli tarkoitus on eniten ehkä kuvaajasta (eli minusta) kiinni. Mutta tästähän oppii. Seuraavan kerran paremmalla menestyksellä.

Tämän tekstin kuvat on sitten niitä joita en noihin itse "projektikuviin" ole jostain syystä kelpuuttanut. Ajattelin nyt kuitenkin et ne on hauska saada näytille.

Ei kommentteja:

"Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista."

-Tommy Tabermann