Killerboogie

Tajusin, etten ole jakanut vielä meidän Cometsin seuraesittelyn Killerboogie-vetoa, joten tässäpä tämä. Suvi siellä nilkkansa kanssa takarivissä feikkailee hyppyjä ja säätää.

Haja-ajatuksia tanssista

Tänään mä löysin mun tasapainon! Tai oikeammin keksin mistä se kiikastaa. Nyt pitäisi vaan vielä treenata se korjaava asento kroppaan.

Marcon broadway-tunnista jäi käteen muun muassa ajatus, että on jännä kuinka joku itselle ja omalle kropalle luonteva liike on luonteva vain toiselle puolelle, eikä toimi toisella puolella ollenkaan. Täysin loogista, koska ei mun kropan eri puolet ole peilikuvat toisistaan, mutta jännää silti.

Buggin kisaryhmässä sain vaikean tehtävän harjoiteltavaksi. Luulin ensin että se on mulle liian vaikea ja menin lukkoon. Ei se sitten ollutkaan. Aika voittajafiilis, kun tekee jotain mihin ei olisi uskonut pystyvänsä! (:

Viime viikon maanantaina oivalsin, että tanssitekniikka on hyvin samanlaista oli se sitten baletin tai jazzin tai vaikka sitten boogien tekniikkaa. Kyllähän mä sen toki jo tiesin aiemminkin, mutta silloin se jotenkin konkretisoitui. 


Kätevää muuten, että Marcon tunnin kauden teema on jalkaterät ja nilkat. Tulee sitten kuntoutettua tota nilkkaa jopa vatsalihastreenissä.

One more time is always a lie

Mun uintiharrastus on edennyt siihen pisteeseen, että ostin uimalasit ja aloin oikeasti jopa vähän miettiä uintitekniikkaa Jussin opastuksella.

Oon aika huono uimari. Mun rintauinnin potkussa ei ole riittävästi voimaa. Kroolissa en pysy pinnalla, jos yritän tehdä käsivetoja. Mulle optimaalisin uintilaji olisi ehkä rintauinti kroolipotkuilla, muttas koska siinäkin on ongelmansa (kuten ajoitus) uin kuntoradalla rintauintia. Kokeilin muuten väliin 50 metriä sammakkoa, ja tuntui tosi raskaalta. Sukelsin varsinkin alkuun rintauinnissa liian syvään, ja uin aika verkkaiseen tempoon. Tulee hidas olo, kun ui rintauintia ja joku uiskentelee siitä rauhallista sammakkoaan bikineissä ohi. :D

Eilisen untipäivän loppuun käytiin vielä vähän killerboogaamassa Pasilassa. Mulla oli nilkkatuki, mutten silti kyennyt suoriutumaan sarjasta kertaakaan puhtaasti, koska mun kaikki keskittyminen menee siihen, että nilkka pysyy oikeassa asennossa. En ehdi, enkä oikeastaan enää edes jaksa yrittää miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei tuo nyt ehkä fiksuinta ollut, mutta kivaa sittenkin.

Ja tänä aamuna en sitten millään meinannut päästä sängystä ylös. Ai mitenniin en oo tottunut liikkumaan.. (Tein siis toissapäivänä myös vatsalihassarjoja ja pystypunnerruksia, noin niinkuin muun muassa.)

Illalla oli kuitenkin taas Marcon tunti, jolle oli pakko päästä, vaikka vatsalihakset anelivat armoa jo valmiiksi, ja monet muutkin lihakset valittelivat hiljaisesti. Tänään taisin tehdä kolme tai neljä piqué-piruettia vasemmalla jalalla, ja löysin vanhan tasapainon oikean jalan pirueteissa. Ehkä mä ensi viikolla yritän oikealla jalalla jo pari tuplaakin sinne väliin. (:

Olen aina ajatellut että mulla on tosi huono tasapaino. Nyt kun yhtäkkiä se onkin vasemmalla jalalla lähes täysin olematon, niin tuntuu että oikealla jalalla jopa pysyy pystyssä.

Meillä oli myös aivan ihana lattianpoikkisarja, joka periaatteesssa piti olla tosi helppo, mutta jostain syystä en kyennyt suoriutumaan siitä. Mä tarvin edelleen sen yön väliin, että opin. Ehkä se on ominaisuus, jonka voisin ensi vuoden pääsykokeisiin mennessä yrittää opetella pois.

Tanssituksia

Oikaisin äsken jalat kattoa kohti, kun olen ollut jaloillani koko päivän ja nilkka vähän turvotteli. Sitten heräsin. Äsken tarkoittaa siis vajaa nelisen tuntia sitten, ja nyt mua ei nukuta enää yhtään. Turvotus näyttää laskeneen lähes kokonaan pois, vaikka jalkakin laski seinältä varmaan melkein saman tien kuin nukahdin.

Eilen tanssin. Oli Killerboogie-vaparit, harjoiteltiin sarjaa. Mä markkeerasin mukana nilkan rajoille saakka. Oli ihana päästä tanssimaan. Vaparin jälkeen testattiin vielä hidasta boogiea ja hitaahkoa keskinopeaa boogiea, ja oli hurjan kivaa. Varsinkin hidas tuntui myös tosi hyvältä ja siltä että sitä pystyy jo hyvin tanssimaan - ainakin tasapohjaisilla kengillä. Korkokengillä kävely on vielä vaikeaa, enkä nyt heti viitsi olla pakottamassa niitä tanssiin, ettei käy hassusti.

Tanssituskia

Ihan hirveä ikävä tanssimaan. No, jos totta puhutaan, vähän oon jo pystynyt tanssimaan. Liian vähän.

Tavallaan on ihan kiva myös räpsiä kuvia kun muut tanssii. Sitä on nyt tullut tehtyä huomattavasti enemmän kuin silloin, kun on itse pystynyt tanssimaan.

Kuvat Hämäläis-Osakunnan tanssikerhon lavatanssipihatansseista (:

Opin, että fuskussa voi halutessaan tehdä kaikki käännökset oikean jalan päällä, kätevää.

Tein äsken lämppäsarjaa yhdelle boogie-tunnille. Tungin sekaan tietenkin myös nilkkalämpän, vaikken sitä itse pysty kunnolla vielä tekemäänkään. Mutta on kai se minunkin hyvä tota nilkkaa vähän käyttää, niin ehkä se vahvistuu.

Uimassa on pari kertaa tullut käytyä. Joka kerta ärsyttää vaan enemmän ja enemmän ne tuhatta ja sataa ohikiitävät ja käsiin potkivat ohittelijat. Mutta kyllä se uiminen tekis hyvää. Enempikin. Pitää varmaan alkaa käydä heti aamusta, ehkei Stadikalla oo aamuisin niin paljon porukkaa.

Bussiin voin semisti jo juosta. Hyppimistä en oo kokeillut.

Tämmönen pikapostaus. Nyt lähden viettämään sateista syntymäpäivää, mo!

sitten mun jalat ei olleetkaan enää tanssijan jalat

Pitkän soolotanssitauon jälkeen aloitin lajit vähemmän kevyesti. Matkustin Kuopioon Savonia ammattikorkeakoulun tanssinopettajalinjan pääsykokeisiin. Mun osaltani pääsykoe alkoi tanssitunneilla. Niitä oli kolme peräkkäin, lajeina pääainevaihtoehdot linjalla: nykytanssi, baletti ja jazztanssi. Ikävä kyllä ehdin osallistua vain yhdelle tunneista.

Suuren osan tunnista pärjäsin mielestäni kohtuullisen hyvin pitkästä tauostani huolimatta. En napannut kaikkea, en tehnyt täydellisesti, mutta pysyin kohtuu hyvin perässä ja sain kropassani aikaiseksi melko luontevan tuntuista liikettä. Tunnin loppupuolella, hyppäsin ilmassa noin puoli kierrosta kääntyvän muutamien senttien korkuisen hypyn. Laskeuduin vasemmalle jalalleni, ja itselleni yllättäen kyykkyyn saakka, vaikka sarjassa olisi hypyn jälkeen ollut vielä yksi tai kaksi askelta. Nilkastani kuului rusahdus ja jalkaan iski kipu. Kävelin salin reunalle ja minulle kiidätettiin kylmäpussi. Ulkomaalainen vaihto-opiskelija tuli ystävällisesti pitämään pussia paikallaan, kun makasin balettitangon alla jalka seinällä.

Minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla tanssimaan pääsykoeosuuteni seuraavalla viikolla nuorten pääsykokeissa, mutta tiesin ettei jalkani olisi vielä niin pian tanssikunnossa. Seurailin baletti- ja jazztunnit peilin vierellä maaten, jalka edelleen koholla. Noustessani seisomaan huomasin, ettei jalka kestä ollenkaan sitä että sille varaa painoa. Hypin yhdellä jalalla tuutorin luokse ja sain kyydin Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen. Tuutori piti minulle seuraa koko sairaalassa odotteluni ajan ja kärräili minua pyörätuolissa vastaanotosta lääkärin huoneeseen, röntgeniin ja takaisin lääkärin luo. Suurkiitos näille ihanille, kyydittäjälle ja tuutorille, jotka auttoivat paljon!

Nyt tuosta on vähän reilu kolme viikkoa. Jalka kestää jo kävellä, mutta tanssia en sillä varmaan vielä hetkeen voi. Mä en ollut kaivannut soolotansseja mitenkään erityisesti ennen tuota pääsykoetuntia. Nyt syyhy päästä tanssilattialle treenaamaan jazzpiruetteja ja jalanheittoja kuntoon on kovempi kuin moneen vuoteen.

Pääsykoepäivänä eniten harmitti juuri hyvin alkaneen intensiivisen boogie woogie -harjoituskauden keskeytyminen. Myöhemmin huomasin kipeän nilkan haittaavan elämääni ja jumittavan minut jopa kotiin päiväkausiksi, kun liikkuminen oli niin vaikeaa, kepeilläliikkuminen raskasta.

Tänään katselin jalkojani, ja ne ei olleetkaan enää rumat ja kärsineen näköiset tanssijan jalat. Mitä nyt vasen nilkka vielä vähän turvottaa. Harmittaa pitää tanssitaukoa juuri silloin kun olisi aikaa ja innostusta treenata. Olisi ihana päästä tanssimaan, ihan vaan koska se on kivaa. On mulla edelleen tallessa myös se hieman liian suuri tahtoni kehittyä koko ajan nopeasti. Toisaalta ehkä tauko palauttaa innostusta, jonka vanhempia blogitekstejäni selaillessani huomaan olleen hieman kateissa. Välillä on myös hyvä palauttaa mieleen, että usein asiat tarvitsevat taukoa pudotakseen kroppaan. Jotain, mikä on tullut todettua moneen kertaan, muttei kuitenkaan ikinä tule mieleen silloin kun into on täysin hukassa ja tekisi mieli pitää taukoa, muttei voi, koska silloin ei kehity.

Nyt odottelen täällä siis sitä, kun voin taas varovaisesti ottaa muutaman tanssiaskeleen, ensimmäistä kertaa kun tanssiminen ei satu, ja samalla kuntouttelen nilkkaa pikkuhiljaa. Saas nähdä kuinka hyvä olen kun nilkka on taas täysin toimintakykyinen. :-D

Yleistä pöllöilyä tanssista

Tanssiväsymysessä tanssi-ilon palauttaa...

Perjantaina oli Masin järkkäämät boogie-bileet. Olipa muuten kivaa. Kun osa ajasta menee hauskojen juttujen parissa, ja välillä pääsee tanssimaan loistavien viejien kanssa, mitä muuta voisi toivoa. Paikalla ei siis ollut kuin loistavia viejiä - aika luksusbileet!

Maanantai-ilta meni Ugglassa tanssien zoukia ja kizombaa. Tosin mun zouk taitaa olla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän epäzoukia, minkä takia oon tosi epävarma kun päädyn tanssimaan sellaisten viejien kanssa, jotka on oikeasti tanssineet zoukia. Kivaa se silti oli! Olisi kyllä ihan hauska osata sitäkin lajia ihan oikesti. Kaikkeen ei vaan riitä aika.

...hyvät bileet. (Kirjoitin tuon alun ja aloin sen jälkeen kirjoitella asioita, joista on viime aikoina tllut hyvä tanssifiilis. Kahden kappaleen jälkeen tuo on ainoa mahdollinen jatko alussa aloittamalleni lauseelle.)

Myös osaamisen ja oivallusten eteenpäin jakaminen on mukavaa, ja pitää tanssifiiliksiä korkeammalla. Tosin opettaminenkin tuntuu raskaalta, kun sitä tekee kaksi iltaa putkeen.

Tässä kohtaa hatunnosto tanssinopettajille, jotka jaksavat opettaa illasta toiseen!

Tuntuu jotenkin turhauttavalta, kun ekan tunnin jälkeen väsyy, eikä sen jälkeen jaksa enää keskittyä niin paljon, että saisi itsestään irti kaikkea sitä minkä voisi saada, vaikka haluaisi antaa oppilaille mahdollisimman paljon.

Mun alkeiskurssilaiset on ihania! Ja oli ihana päästä alkeisjatkoon opettamaan boogieta, kun sitä ei alkeiskurssilla ole. Jatko ja edistyneiden kurssikerrat on aina vähän jännittäviä, kun siellä on myös jo pitkään tanssineita ja haluaisi, että kaikki saisi tunneista jotakin irti. Toisaalta on ihanan opettavaista päästä opettamaan eri tasoja ja eri parienkin kanssa. Ja tällä viikolla on jatkokurssilla boogie - jee!

Viikonloppuna on taas kisat. Oma tanssi tuntuu taas niin vajavaiselta, että tuntuu melkein turhalta mennä nolaamaan sinne itseään. Ehkä se on hyvää harjoitusta.

Vuodatusta: Mustelmia, hikeä ja kyyneleitä.

"Siis mitä? Oot tanssinut lajia x vasta niin vähän aikaa? Ootpa sä lahjakas!" - Ei, mä en ole lahjakas, mä olen treenannut kovaa.

Sana lahjakas kuulostaa kivalta ja kauniilta ja jopa kehulta, mutta mä liitän siihen sen, että vähätellään toisen tekemää työtä osaamisensa eteen.

Mä en omaksu asioita silmänräpäyksessä ja automaattisesti. Osa asioista tulee luontevasti ja nopeasti, koska olen tehnyt kroppani kanssa töitä jo monta vuotta. Mutta en koe saaneeni mitään ilmaiseksi. Mä olen tehnyt ne kaikki samat työtunnit kuin kuka tahansa mun tasoinen tanssija. Joo, niitä tunteja myös voisi olla enemmän, niin olisin parempi. Siksi mä treenaan edelleen.

Jos sanotaan, että joku maailman huippu on lahjakas, ei kukaan kyseenalaista tehdyn työn määrää, koska ollakseen maailman huippu ei riitä pelkkä lahjakkuus, ikinä. Mutta kun mun tasoista tanssijaa sanotaan lahjakkaaksi on siinä automaattisesti oletettava, etten ole tehnyt töitä osaamiseni eteen. En mä ole niin hyvä.

Joo, pidän itseäni onnekkaana kun mulla on jalat, joilla tanssia; korvat, joilla kuulen musiikin ja jonkinlainen kyky hahmottaa ja omaksua asioita, mutta ihan kaikki muu heittäytymiskyvystä ja asioiden paremmasta omaksumisesta kropankäyttöön on opeteltua.

Mä olen käynyt tanssitunneilla (välillä myös itselleni liian vaikeilla), ja yrittänyt opetella tekemään sarjaa opettajan perässä. Olen keskittynyt nimenomaan harjoittamaan sitä, että saisin napattua sarjan nopeammin, että pystyisin liikkeessä hahmottamaan, mitä mun täytyy seuraavaksi tehdä ja että oppisin hahmottamaan, mitä kropassa kuuluu tapahtua, kun apinoin jonkin liikkeen tai liikesarjanpätkän opettajalta. En ollut siinä ikinä hyvä, ja kehitystä ei tuntunut tapahtuvan yhtään. Enkä mä vieläkään koe olevani hyvä toistamaan toisen tekemää sarjaa, mutta ehkä sekin aivorääkkäys on on auttanut oman kropan hahmottamiseen.

Mun boogien perusaskel on sillä tasolla kuin se nyt on, koska ei sitä voi tampata tuntia putkeen niin ettei syntyisi minkäänlaisia oivalluksia siitä kuinka sen saa kevyemmäksi tai helpomman näköiseksi. Ja mä olen tehnyt tämän useammin kuin kerran. Koska ketutti.

Viime aikoina olen kokenut perusaskeleeni olevan paremmalla tasolla, kuin muu tanssi, joten en tamppaa tuntia putkeen. Keskityn muihin asioihin ja yritän pitää sen askeltekniikan siinä rinnalla. Olisi vain paljon helpompi tampata tunti putkeen, kuin harjoitella esim. kropan kiertoja. On paljon helpompi harjoitella sellaista asiaa, mitä osaa harjoitella.

Mä siis olen tanssinut boogiea vasta vähän yli 1,5 vuotta. Mutta olen treenannut lajia hyvin intensiivisesti, vaikka rinnalla on koko ajan ollut muitakin lajeja. Välillä olen tanssinut itseni ylikuntoon asti ja usein vaan niin väsyneeksi, että tunteet on mahdoton pitää sisällä. Älkää siis jooko kuvitelko, että en ole tehnyt yhtä paljon töitä kuin muut tasoiseni tanssijat.

Aina ei vaan voi pysyä jaloillaan

Viime viikonloppuna oli kisat. Meni ihan jees. Sijoitukset oli ihan hyvät, mutta omasta tanssista löytää kyllä aika paljon sellaista mihin ei ole tyytyväinen. Fusku meni vähän revittelyksi tanssimisen sijaan. Hitaassa boogiessa tai buggassa ei pysynyt tasapaino. Suorituksia videolta katsoessani totesin, että enhän mä ole missään vedossa jalkojeni päällä. Mun painopiste on liian edessä. Se vaikutti mun hitaaseen boogieen, joka ei ollut ollenkaan sen tasoinen kun meidän hitaat boogiet yleensä. Se myös vaikutti fuskuun ja buggaan.

Valmiina hitaalle boogielle

Meidän nopesta boogiesta mä en osaa sanoa mitään muuta kuin että se tuntui menevän paremmin kuin meidän nopeat boogiet yleensä menee. Sitä en ole nähnyt videolta, mutta uskoisin olevani paremmin jalkojeni päällä kuin noissa muissa.

Tänään fuskun kisaryhmässä sain Katilta kullanarvoisia neuvoja muun muassa tuohon jalkojen päällä pysymiseen tai sinne takaisin pääsemiseen. Luulen että tämä parantaa ja helpottaa jo paljon!

Ja niin, ne sijoitukset. Fuskun D-luokan kulta, buggan D-luokan hopea ja boogien C-luokan hopea.

Mitallikuva.

Kuka vei mun tanssi-ilon?

Mitä jos tanssi menee vain suorittamiseksi? Ei osaa enää nauttia tanssimisesta, koska treenit tuntuu puisilta, sosiaalitansseissa ei uskalla hakea niitä joiden kanssa tanssiin ehkä saisi iloa, ja kisoista jää kerta kerran jälkeen huono fiilis.

Syy siihen että treenit tuntuu puisilta, on tietenkin se että mikään ei suju. Toisaalta mikään ei suju, koska tanssiminen vaan ei ole enää kivaa. Tanssiminen ei ole kivaa, koska tuntee olevansa huono. Ja koska tuntee niin, ei uskalla hakea parhaita tanssijoita. Ei uskalla hakea enää ketään, koska ei voi tietää kuka on itseä parempi ja turhautuu mun huonoudesta. Jos joku välillä erehtyy hakemaan, ja tanssi ei suju, voi aina ajatella ettei se mun vika ollut että tuhlasin parin aikaa, kun itsehän se haki.

Päätyy tanssimaan vaan oman parin kanssa. Ja vaikka oma pari on ihana, tulee tanssi-illoista vähän tylsiä, jos ilta illan jälkeen tanssii vain kaksin.

Onko mun nyt oikeasti tyydyttävä siihen, että ainoa järkevä ratkaisu tähän on tanssitauko? Tanssitauko, jonka aikana en kehity, koska en tanssi. Vai riittääkö että vähennän? Tosin kuka kertoisi mulle miten sekään tehdään? Koska vaikka tanssi ei just nyt ole kivaa, on se vähän koukuttavaa. Oon tosin ehkä enemmän koukussa siihen kehittymiseen, kuin tanssiin itseensä. Ehkä mä ylipäätään olen pohjimmiltani tanssin suorittaja, enkä joku joka tanssii intohimolla niin että sitä on ihana katsoa...

Auttakaa! Mistä löydän tanssi-ilon?



Nyt löysin kyllä jotain, mikä on pakko lisätä:

Ehkä mun pitäisi olla itselleni armollisempi, mitä tulee boogieen.
Postauksessani maanantaina 24. kesäkuuta 2013 olen kirjoittanut: "mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta"
Jos en ole kesällä 2013 osannut boogiea vielä yhtään, ni ehkä oon kehittynyt tässä jonkin verran. Jotenkin sitä vaan unohtaa, kuinka pienen hetken on lajia tanssinut.

Kirjoituksia epäonnistumisistani

Eilen oli Lahdessa taas Rock'n'swing-tanssien GP-kisat. Harmituksekseni boogie woogiessa oli taas yhdistetty ABC-luokka, eli C-luokkalaiset heitetään samaan liemeen A-luokkalaisten kanssa ja A-luokkalaiste nopeuksilla sitten katsotaan kuka pärjää ja kuka ei. Koska C-luokkalaisia on paljon, tulee tällaisessa tapauksessa ilman muuta karsinta. Eli kaikki eivät pääse finaalikierrokselle, jossa tanssitaan hidas ja nopea boogie woogie, vaan osa karsiutuu pois jo yhden nopean kierroksen jälkeen. Karsinnassahan ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta että joudut karsimaan itseäsi 15-kertaa parempia vastaan. Siis että luokassa on neljä paria, jotka automaattisesti pääsevät finaaliin ja kahdeksan paria jotka kilpailevat sitten niistä kolmesta jäljellä olevasta paikasta. Se tuntuu vähän epäreilulta.

Mä tietenkin sanon näin osittain siksi, että mua harmittaa ihan suunnattomasti, kun ei toista kertaa peräkkäin päästy tanssimaan hidasta boogieta ollenkaan. Kun niitä positiivisia kisakokemuksia, joita toiset on saaneet D-luokassa ennen siirtymistään C-luokkaan ei kerrytetä näin. Minä kun aloitin kisaamisen C-luokassa - virhe!

Harmittaa toisaalta myös, että eräs myös C-luokassa kisaava ystäväni, piti ajatusta yhdistämisestä alunperin huonona. Mutta jo muuttui ääni kellossa kun pääsikin finaaliin tanssimaan huippujen kanssa. En kiellä, etteikö mustakin olisi tosi siistiä päästä tanssimaan niiden oikeasti hyvien rinnalla, mutta vaikka olisinkin päässyt, pitäisin jatkuvaa yhdistämistä siitä huolimatta huonona asiana. Ihan vaan koska asiaa pitää mielestäni ajatella myös niiden muiden parien kannalta.

Eilen kisoihin lähtiessähän mä olin varma, että ollaan menossa finaaliin. Oikeestaan olin varma siitä niin kauan kunnest tulokset tuli. Mun mielestä meillä meni hyvin se karsinta. Mulle jäi hyvä fiilis. Pikkuvirheitä, mutta niitä on aina. Ilmeisesti olin väärässä.
Mutta vaikka olinkin varma että ollaan finaalissa, oli yhdistäminen mun mielestä silti huono asia.

Oltiin kuitenkin ilmoittauduttu myös buggin ja fuskun D-luokkaan, jotta kisoissa olisi jotain tekemistä vielä sittenkin jos jostain syystä ei päästäisi finaaliin boogiessa. Ja fuskun fiilistelin ihan täysillä, vaikka muutama fiba tulikin. Buggin tanssin meikit levinneinä, kyynelten päälle väännetty hymy naamalla, koska boogien tulokset tulivat just ennen kuin piti mennä lavalle.

No buggista tuli häpeävoitto ja fuskusta häpeähopea. Sääli että oma laji meni niin päin honkia. Mutta ehkä tästä on nyt opittava se että kisatilanteessa ei pidä vetää mitään täysillä, kun tanssi, johon käytin vähiten energiaa ja jolla oli mulle vähiten väliä, meni parhaiten.

Ja nyt, koska:

... lähdetään treenaamaan nopeaa boogiea.

Tanssiahdistus

Jotenkin viime aikoina on käynyt usein niin, että oon halunnut tanssimaan ihan hirveästi, mutta sitten kun on viimein mahdollisuus päästä, menee jo matkalla fiilis, itsetunto putoaa nolliin ja ei siitä tanssimisestakaan sitten mitään tule.

Ja osittain tosta syystä on tanssitreeneihin tullut nyt aika pitkä tauko, eikä tanssi sitten ainakaan suju. Ja silti into treenaamaa olis ihan hemmetin kova. Tanssitaito ja itsetunto vaan on kateissa, eikä toinen löydy ilman ensimmäistä. Mut toisaalta sitä taitoa ei tule, jollei pysty treenaamaan.

Itseensä olis ehkä helpompi uskoa, ja tanssiahdistukseen helpompi suhtautua, jos olis edes joku laji jossa on hyvä. Tai jos olis ihminen, joka haluaa harjoitella ja tanssia nimenomaan mun kanssa, ja joka ei löytäis ihan joka lajista aina niitä joiden kanssa on noin sata kertaa kivempi tanssia ja ilmoittais sitä mulle ääneen. Jollen ois se jämä, jonka kanssa harjoitellaan silloin kun ei muitakaan ole tarjolla. Eli joka edes joskus priorisoisi mun kanssa harjoittelun. Jos ei tulisi sellainen olo, että toinen treenaa ihan hulluna, koska ajattelee että on viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan sille että tanssi toimisi, sille että pärjäisi. Jos ei tulis sellainen fiilis että pakottaa toisen tyytymään itseensä, vaikka on ihan paska...

Jos tietäisi miten pääsee eroon siitä fiiliksestä, kun jalat ei vaan suostu irtoamaan lattiasta. Tai jos ne nouseekin, ne putoaa takaisin ja vielä kaikkea muuta kuin rytmissä. Tänään treeneissä muut lajit vielä jotenkin meni (mikään ei oikeasti toiminut, mutta kroppa vähän liian velttona pystyi kuitenki tanssimaan), mutta heti kun päästiin boogieen, se oli mahdotonta.

Olis niin helppoa, jos vaan saisi hymyn huulille ja jaksaisi yrittää. Missä vaiheessa hyvä harrastus lakkasi olemasta sellainen, että on kivaa?

Kauppamatkavalssi, pihaboogie ja roskakatosrumba

Maanantaipäivääni ilahdutti kauppamatkavalssi, pihaboogie ja roskakatosrumba. Illalla kävin testailemassa lattariaskelia Ugglassa ((C.O)) Olipa vaikeaa pitkän tauon jälkeen. Eikä ollut ehkä mun paikkani. Alhaalla ahdistavaa paikan puolesta, ylhäällä musa vähän liian kovalla.

Muuten tanssifiilikset on vähän laskussa nyt, mutta ehkä se taas kohta. On muuten kipeät lihakset kun tein pitkästä aikaa alphaa tiistaina.. Mut locking on niin kivaa. Joskus pitäs päästä taas tunneille!

Kadonnut tanssiflow

Flow vaatii tekniikkaa, mutta katoaa kun keskittyy siihen liikaa eikä osaa päästää irti. Soololajeissa on aina ollut helpompi irrotella, kuin paritanssilajeissa. Helpompi pitää itse hauskaa, kun ei kokoajan pelkää sotkevansa toisen tanssia.

Mietin, että pitäisi ehkä kadota taas hetkeksi soolotanssimaailmaan. Tai ei ehkä kadota, mutta löytää joku laji soolotanssipuolelta jota jaksaisi taas treenata säännöllisesti. Laji jota tanssiessa saavuttaa flown. Nykytanssi olisi ihanaa, en vaan oikein tiedä minkä tasoisille tunneille mun pitäisi mennä. Helpompi ratkaisu olisi löytää kokonaan uusi laji, jolloin voisin aloittaa suosiolla alkeista.

Viime aikoina tanssilajeista on jaksanut oikeasti kiinnostaa vain boogie woogie. Jopa locking on kadonnut jonnekin. Ja steppihaaveet. Tavoitteet menee hauskanpidon edelle, ja bw:ssä mulla on tavoitteita. Ja jotenkin, koska on laji jossa haluan kehittyä paljon ja nopeasti, ajattelen kaiken muun tanssimisen jollain tavalla bw:tä tukevana. Jollen löydä tanssitunnista tai treenistä jotakin, jonka pystyn jollakin tavalla itselleni perustelemaan boogieta tukevaksi, en jaksa kunnolla innostua. Oli mulla joskus kai lockingissakin tavoitteita, en vaan enää muista mitä ne oli.

Olen ilmoittautunut balettitunnille, ja odotan ekaa tuntia, jolle pääsen, aika innoissani. Vähän peloissani myös, koska vaikka oon menossa alkeisiin, niin kesken kauden aloittaminen voi olla silti haastavaa. Mutta tuon balettitunnin mä nimenomaan nappasin kalenteriini muuta tanssitekniikkaa (tai no, ketä mä yritän huijata, boogieta) tukevana.

Pitäisi siis löytää soololaji, jossa olisi tavoitteita. Soololajien ongelma vaan on, etten usko enää kehittyväni niissä tarpeeksi hyväksi, että olisin tyytyväinen. Kaikki tavoitteet lässähtää jo siinä. Mutta ehkä flown saavuttaminenkin voisi olla tavoite?

Palautin mun tanssipäiväkirjan parin vuoden takaa, ja yritän siihen raapustella fiiliksiä aina tuntien ja treenien jälkeen. Etsin flowta myös vanhoista blogipostauksistani, ja yhdessä niistä olin vähän samanlaisessa tilanteessa ja mietin kahden vaihtoehdon väliltä:

1 Pitää taukoa tanssimisesta.

2 Jatkaa treenaamista.

Nyt tiedän, että toinen on mulle ainoa mahdollinen vaihtoehto. Mun tavoitteena on tulla hyväksi tanssijaksi, eikä sellaiseksi tule, jollei treenaa silloinkin kun se ei tunnu mukavalta. Ja se ei todella aina tunnu. Mutta sitten pitää vaan löytää jokin näkökulma tai juttu, joka palauttaa tanssimiseen edes osan kadonneesta ilosta. Onnistuin mä siinä aiemminkin, niin miksen nytkin.

Taidankin alkaa harrastaa paritanssia flown kanssa. Tai jollei se onnistu, miksen voisi tanssia lattian kanssa, ehkä se houkuttelee flown takaisin. Lattia on kuitenkin se tyyppi, josta löytyy apu tanssimiseen, aina. Jopa silloin kun tavoitteena on olla ilmassa koko tanssi, niin kuin yksi mun boogieidoleista näyttää tekevän. (:

Koska epäselvät vihjeet on parhautta (viennit ei ;)

Tässä pieni maistiainen siitä mitä ehkä on luvassa, kunhan saadaan koreografia aikaan Emilian ja Jussin kanssa (:

Kuvan napannut Tero Tidenberg. Itse sitä vähän pilasin kuvankäsittelyohjelmilla (:

Mitä oon aikasemmin paljastanut, on että teos tulee sisältämään lockingia ja boogieta. Ja nyt voin vielä paljastaa että meillä on virallinen kuvaaja, elikkäs Tero. Jee!

Locking Boogie Woogie Locking Boogie Woogie Lock...

Tänään tajusin olevani locking-tunnin kiintiömummo. Siis se tyyppi, jolla ei vaan kunto kestä ja kroppa pysty kaikkeen, ja joka ei nappaa liikesarjoja ihan yhtä nopeasti kuin ne ryhmän junnut - eli kaikki muut ryhmäläiset. Mutta ei se mitään, sillä tänään mä myös näin pitkästä aikaa peiliin katsoessani ihmisen, joka tanssii. Se oli aika mukava tunne!

Äiti pyysi mua kertomaan, mitä tanssin, kun sen työkaverit kyselee, eikä äippä osaa vastata, siispä: Tanssin lockingia, lavatansseja, boogie woogieta, argentiinalaista tangoa ja vähän lindy hoppia. Nuo nyt ehkä on tämänhetkiset lajit. Lisäksi periaatteessa tanssin nykytanssia ja haluaisin stepata.

Mun kunto on kadonnut. En tiedä mitä mulle on tapahtunut, mutta eilen boogie-tunneilla loppui vaan kunto kesken, ja sama kävi tänään locking-tunneilla. Mutta onko silti ehkä siisteintä, että mun torstai- ja perjantai-illat täyttää kaksi noin iloista ja energistä tanssilajia!

Samoja lajeja muuten yritetään vertailla Emilian ja Jussin kanssa treenaillessa. Ehkä saadaan kasaan myös kiva pieni koreo, mutta siitäpä en kerrokaan nyt enempää.

Kivaa viikonloppua!

Tanssisyksy

On näköjään ollut niin kiire, etten ole kerennyt edes miettimään blogiani. Olen muuttanut ja tanssinut. Huomattavasti enemmän jälkimmäistä.

Mun tanssisyksyyni kuuluu argentiinalaista tangoa, lindy hoppia, lavatansseja viejänä, boogie woogieta ja lockingia.

Eipä oo muuten tango mitenkään helppoa. Mutta ihan äärimmäisen kiinnostava laji! Oon nyt jäänyt ihan koukkuun. Vaikka en ehkä ihan niin koukkuun kuin boogieen, joka koukutti mut kerralla täysin. Mulla oli siitä lajista jotenkin väärä käsitys sen perusteella että olen vain katsonut sitä, enkä itse tanssinut. Kuvittelin etten tykkää siitä, ja hups, koukutuin kun kokeilin.

Lindystäkin kai yritän tykätä yhä edelleen. Tai tykkäänkin, mutta oon nyt jotenkin hukannut sen jutun miksi se on kivaa. Kertokaa mulle joku, miksi lindy on kivaa!? (:

Ja voihan locking. Se on kyllä ihan parasta! Vetäsen sitä joka perjantai sellaisen kahden tunnin setin. Ekalla tunnilla hullutellaan ja tokalla hiotaan tekniikkaa. Niiden tuntien jälkeen on kyllä kiitettävän puhki!

"Energia pyllyssä on kokoajan taaksepäin" ja viejärankkaus nro. 2 ihan vaan koska kello on liikaa

Kesäkuun alkupuolella oli AfroLatin Flow tanssifestarit, joille tietenkin piti osallistua. Kuinkas muutenkaan. Afro house -tunnilla löysin pitkästä aikaa sarjan tekemisen ilon. Menin tunnille, koska edellisen illan bileissä fiilistelin kuduroa. Mulla tosin meni selkä jumiin, että se siitä sitten. Mutta pitäisi varmaan raahautua tässä joskus taas jollekin tunnille missä pääsee tekemään sarjaa. Ehkä locking. Kävin myös parilla kizomba-tunnilla, parissa bolerossa ja aika pitkälti vahingossa päädyin myös yhdelle semba-tunnille. Viimeksi mainittu ei kyllä ehkä ole ihan mun lajini, vaikka voisi toki ihan vähän auttaa jos aloittaisi alkeistunnista. Ainiin ja yksi tuttu viejä pakotti mun (viimeinkin) myös zoukin alkeisiin. Ei se nyt kai edelleenkään ole ihan mun laji, mutta opettajat oli huiikeat. Tosin samaa voisi kai sanoa about kaikista AfroLatin Flown opettajista. Ihania, hauskoja tyyppejä, ja hyviä siinä mitä ne tekee!

Mitä tohon otsikon toiseen osuuteen tulee, niin mun mielipiteeni joistakin viejistä on jossain määrin muuttuneet ekan viejärankkaukseni jälkeen.

1 Mä oon löytänyt suomalaisen tangon fiiliksen ja vaikkakin on edelleen ne samat kaksi viejää, joiden kanssa sitä tykkään tanssia, toinen niistä ponnahti iiihan huimasti ylöspäin tämän kesän ensimmäisen HOTin Oitti-viikonlopun aikana!

Tämä samainen kaveri ponnahti myös hitaan valssin lemppariviejäkseni pelastaessaan mun vähän nihkeän tanssi-iltani Riutalla iihanilla tansseilla, joiden en ehkä olisi toivonut loppuvan ihan niin pian.

Ja voiei, mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta, mutta oon jo pari kertaa hakenut tätä viejää vahingossa Boogieen, ja vaikkakin mulla on ollut tosi kivaa, niin pelkään aina että aiheutan jotai traumoja huikeen hyvälle viejälle, kun ehkä just ja just kykenen pysymään perässä - tai sit en. :D

2 Kakkosviejänä mulla on tyyppi, jonka kanssa erityisesti bugg on aina hullun hauskaa. Myös hidas valssi ja hidas foksi on mukavaa tämän viejän kanssa. Mutta se bugg! ((:

3 Tiukasti kakkosen perässä tulee tyyppi, jonka kanssa tanssin melkein mitä vain. Hidas foksi, bolero, kizomba ja bachata on parhaita, mutta muutkin lajit menee. Paitsi salsa, salsa ei mene :D

4 -> Sitten on paljon ihania viejiä, jotka ei ikävä kyllä mahdu kolmen lempparin joukkoon, koska kolmen lempparin joukkoon mahtuu vain kolme viejää. Ja jännästi nämä muuttuu koko ajan, riippuen siitä kenen kanssa on tullut viime aikoina tanssittua huikeita tansseja.

Mä en ole oikeasti näin analyyttinen suhteessani viejiin. Enkä oikeasti arvostele kaikkia viejiä. Mua uskaltaa hakea. Todennäköisesti mun mielestä on ihan järjettömän hauska tanssia sun kanssa, jos vaan olet mukava tyyppi! Toivottavasti sullakin on mun kanssa, vaikken olekaan ehkä seuraajien parhaimmistoa. Toivottavasti oon edes mukava tyyppi. Ketään en oo vielä purrut. Carlos voi todistaa :D

Tanssitaan kun tavataan!