Haja-ajatuksia tanssista

Tänään mä löysin mun tasapainon! Tai oikeammin keksin mistä se kiikastaa. Nyt pitäisi vaan vielä treenata se korjaava asento kroppaan.

Marcon broadway-tunnista jäi käteen muun muassa ajatus, että on jännä kuinka joku itselle ja omalle kropalle luonteva liike on luonteva vain toiselle puolelle, eikä toimi toisella puolella ollenkaan. Täysin loogista, koska ei mun kropan eri puolet ole peilikuvat toisistaan, mutta jännää silti.

Buggin kisaryhmässä sain vaikean tehtävän harjoiteltavaksi. Luulin ensin että se on mulle liian vaikea ja menin lukkoon. Ei se sitten ollutkaan. Aika voittajafiilis, kun tekee jotain mihin ei olisi uskonut pystyvänsä! (:

Viime viikon maanantaina oivalsin, että tanssitekniikka on hyvin samanlaista oli se sitten baletin tai jazzin tai vaikka sitten boogien tekniikkaa. Kyllähän mä sen toki jo tiesin aiemminkin, mutta silloin se jotenkin konkretisoitui. 


Kätevää muuten, että Marcon tunnin kauden teema on jalkaterät ja nilkat. Tulee sitten kuntoutettua tota nilkkaa jopa vatsalihastreenissä.

One more time is always a lie

Mun uintiharrastus on edennyt siihen pisteeseen, että ostin uimalasit ja aloin oikeasti jopa vähän miettiä uintitekniikkaa Jussin opastuksella.

Oon aika huono uimari. Mun rintauinnin potkussa ei ole riittävästi voimaa. Kroolissa en pysy pinnalla, jos yritän tehdä käsivetoja. Mulle optimaalisin uintilaji olisi ehkä rintauinti kroolipotkuilla, muttas koska siinäkin on ongelmansa (kuten ajoitus) uin kuntoradalla rintauintia. Kokeilin muuten väliin 50 metriä sammakkoa, ja tuntui tosi raskaalta. Sukelsin varsinkin alkuun rintauinnissa liian syvään, ja uin aika verkkaiseen tempoon. Tulee hidas olo, kun ui rintauintia ja joku uiskentelee siitä rauhallista sammakkoaan bikineissä ohi. :D

Eilisen untipäivän loppuun käytiin vielä vähän killerboogaamassa Pasilassa. Mulla oli nilkkatuki, mutten silti kyennyt suoriutumaan sarjasta kertaakaan puhtaasti, koska mun kaikki keskittyminen menee siihen, että nilkka pysyy oikeassa asennossa. En ehdi, enkä oikeastaan enää edes jaksa yrittää miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei tuo nyt ehkä fiksuinta ollut, mutta kivaa sittenkin.

Ja tänä aamuna en sitten millään meinannut päästä sängystä ylös. Ai mitenniin en oo tottunut liikkumaan.. (Tein siis toissapäivänä myös vatsalihassarjoja ja pystypunnerruksia, noin niinkuin muun muassa.)

Illalla oli kuitenkin taas Marcon tunti, jolle oli pakko päästä, vaikka vatsalihakset anelivat armoa jo valmiiksi, ja monet muutkin lihakset valittelivat hiljaisesti. Tänään taisin tehdä kolme tai neljä piqué-piruettia vasemmalla jalalla, ja löysin vanhan tasapainon oikean jalan pirueteissa. Ehkä mä ensi viikolla yritän oikealla jalalla jo pari tuplaakin sinne väliin. (:

Olen aina ajatellut että mulla on tosi huono tasapaino. Nyt kun yhtäkkiä se onkin vasemmalla jalalla lähes täysin olematon, niin tuntuu että oikealla jalalla jopa pysyy pystyssä.

Meillä oli myös aivan ihana lattianpoikkisarja, joka periaatteesssa piti olla tosi helppo, mutta jostain syystä en kyennyt suoriutumaan siitä. Mä tarvin edelleen sen yön väliin, että opin. Ehkä se on ominaisuus, jonka voisin ensi vuoden pääsykokeisiin mennessä yrittää opetella pois.

Tanssituntionnellisuutta

Oijoijoi! Olin Marcon broadway-tunnilla tänään piitkästä aikaa. Oli ihan huikeaa! Olin ihan fiiliksissä, koska en oo ollut Marcon tunneilla pitkään aikaan. Vähän myös koska pitkästä aikaa pystyi tanssimaan, edes vähän ja vajavaisesti. Toisaalta on mulla ollut myös pitkähkö soolotanssitauko, ja uusi soolotanssi-innostus löytyi just silloin kun nilkka meni hajalle.

Miten voikaan lämppä olla niin turvallisen tuntuinen jopa rikkinäisellä nilkalla ja silti haastava ja koko kropan (myös ne nilkat) tehokkaasti lämmittävä? Kovin paljon ei tarvinnut edes fuskata nilkan tähden.

Ja miten voikaan vatsalihakset olla niin armottoman rapakunnossa, että ne huutaa hallelujaa jo puolessa välissä vatsalihassarjaa. Siinä saatoin joutua vähän fuskaamaankin.

Ainoa asia, jonka jouduin tunnilla kokonaan jättämään tekemättä oli vasemman jalan piqué-piruetit. Ei se mun eteneminen salin poikki niin kauhean kaunista ollut oikean jalan piruetteja tehdessäkään. Kyllä taitaa tauko tehdä tehtävänsä, ja se tekniikka pudota kropasta kun ei tanssi. Toisaalta sen oikean jalan kohdalla tekniikka varmaan palaa, mutta vasemman jalan kanssa täytynee aloittaa alusta. Nilkan ojennus, korkea releve, piqué... No ainakin sen tasapainopisteen voi sitten opetella kerralla oikein. Jos onnistuisi sitten jatkossa välttämään ne nilkan ympärimenot.

Tuntisarja oli sellainen melko helppo ja mukava, missä pääsi keskittymään laatuun sen sijaan, että pitäisi jatkuvasti miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Siinä oli myös hauskoja, mulle epäluontevia rytmityksiä. Tavallaan olisin ehkä saattanut kaivata siihen lisää haastetta, jos mun jalka olisi täysin kunnossa. Mutta on ihan mukava tehdä helppoa ja kivaa, silloin kun joutuu varomaan jotakin paikkaa.

Mun oli tarkoitus mennä keskiviikkona kokeilemaan itselleni uutta jazz-tuntia ja opettajaa, mutta voi olla, ettei rikkinäisellä nilkalla kannata kokeilla uutta opettajaa, kun ei voi varmaksi sanoa onko kaikki mitä tunnilla tehdään turvallista. Marcon tunneilla on siitä kiva käydä, että voi olla varma ettei siellä tarvitse repiä itseään, ja suuri osa asioista tosiaan tuntui tänään turvalliselta jopa rikkinäisellä nilkalla. En mä kyllä voi varmaksi sanoa sitäkään, etteikö tän keskiviikon tunnin opettaja teettäisi kaikkea ihan yhtälailla turvallisesti, mutta kun en sitä tunne, niin en tiedä. Ehkä säästän nää opettajakokeilut sitten terveen nilkan päiviin.

sitten mun jalat ei olleetkaan enää tanssijan jalat

Pitkän soolotanssitauon jälkeen aloitin lajit vähemmän kevyesti. Matkustin Kuopioon Savonia ammattikorkeakoulun tanssinopettajalinjan pääsykokeisiin. Mun osaltani pääsykoe alkoi tanssitunneilla. Niitä oli kolme peräkkäin, lajeina pääainevaihtoehdot linjalla: nykytanssi, baletti ja jazztanssi. Ikävä kyllä ehdin osallistua vain yhdelle tunneista.

Suuren osan tunnista pärjäsin mielestäni kohtuullisen hyvin pitkästä tauostani huolimatta. En napannut kaikkea, en tehnyt täydellisesti, mutta pysyin kohtuu hyvin perässä ja sain kropassani aikaiseksi melko luontevan tuntuista liikettä. Tunnin loppupuolella, hyppäsin ilmassa noin puoli kierrosta kääntyvän muutamien senttien korkuisen hypyn. Laskeuduin vasemmalle jalalleni, ja itselleni yllättäen kyykkyyn saakka, vaikka sarjassa olisi hypyn jälkeen ollut vielä yksi tai kaksi askelta. Nilkastani kuului rusahdus ja jalkaan iski kipu. Kävelin salin reunalle ja minulle kiidätettiin kylmäpussi. Ulkomaalainen vaihto-opiskelija tuli ystävällisesti pitämään pussia paikallaan, kun makasin balettitangon alla jalka seinällä.

Minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla tanssimaan pääsykoeosuuteni seuraavalla viikolla nuorten pääsykokeissa, mutta tiesin ettei jalkani olisi vielä niin pian tanssikunnossa. Seurailin baletti- ja jazztunnit peilin vierellä maaten, jalka edelleen koholla. Noustessani seisomaan huomasin, ettei jalka kestä ollenkaan sitä että sille varaa painoa. Hypin yhdellä jalalla tuutorin luokse ja sain kyydin Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen. Tuutori piti minulle seuraa koko sairaalassa odotteluni ajan ja kärräili minua pyörätuolissa vastaanotosta lääkärin huoneeseen, röntgeniin ja takaisin lääkärin luo. Suurkiitos näille ihanille, kyydittäjälle ja tuutorille, jotka auttoivat paljon!

Nyt tuosta on vähän reilu kolme viikkoa. Jalka kestää jo kävellä, mutta tanssia en sillä varmaan vielä hetkeen voi. Mä en ollut kaivannut soolotansseja mitenkään erityisesti ennen tuota pääsykoetuntia. Nyt syyhy päästä tanssilattialle treenaamaan jazzpiruetteja ja jalanheittoja kuntoon on kovempi kuin moneen vuoteen.

Pääsykoepäivänä eniten harmitti juuri hyvin alkaneen intensiivisen boogie woogie -harjoituskauden keskeytyminen. Myöhemmin huomasin kipeän nilkan haittaavan elämääni ja jumittavan minut jopa kotiin päiväkausiksi, kun liikkuminen oli niin vaikeaa, kepeilläliikkuminen raskasta.

Tänään katselin jalkojani, ja ne ei olleetkaan enää rumat ja kärsineen näköiset tanssijan jalat. Mitä nyt vasen nilkka vielä vähän turvottaa. Harmittaa pitää tanssitaukoa juuri silloin kun olisi aikaa ja innostusta treenata. Olisi ihana päästä tanssimaan, ihan vaan koska se on kivaa. On mulla edelleen tallessa myös se hieman liian suuri tahtoni kehittyä koko ajan nopeasti. Toisaalta ehkä tauko palauttaa innostusta, jonka vanhempia blogitekstejäni selaillessani huomaan olleen hieman kateissa. Välillä on myös hyvä palauttaa mieleen, että usein asiat tarvitsevat taukoa pudotakseen kroppaan. Jotain, mikä on tullut todettua moneen kertaan, muttei kuitenkaan ikinä tule mieleen silloin kun into on täysin hukassa ja tekisi mieli pitää taukoa, muttei voi, koska silloin ei kehity.

Nyt odottelen täällä siis sitä, kun voin taas varovaisesti ottaa muutaman tanssiaskeleen, ensimmäistä kertaa kun tanssiminen ei satu, ja samalla kuntouttelen nilkkaa pikkuhiljaa. Saas nähdä kuinka hyvä olen kun nilkka on taas täysin toimintakykyinen. :-D

.. .. now it's time for jazz .. .. .

Miiitä?! Voisko joku selittää mulle, minkä takia löydän yhtäkkiä tasapainon paljon paremmin pirueteissa, kuin koskaan aiemmin. Katotaan nyt vielä vähän aikaa, voihan tietty olla, että mulla on vaan sattunut pari piruettipäivää peräkkäin. Kokeilin tänään jopa kolmosta, kun tuplat suju niin nätisti. Se kolmonen ei sit enää tietty. Mut oon ihan hämmentynyt.

Mikään muu ei sitte oikeen tänään luistanutkaan. Nappasin kyllä yhden vaikeahkon lattian poikki -sarjan, mut luulen että sekin johtui vaan siitä että olin niin väsynyt. Oli pakko kerrankin osata päästää irti ja todeta, ettei mun tarvi napata sitä. Menee kuin huonosti ikinä meneekään, ni liikun tän salin poikki toiseen päähän. And I did. Mutta sitten lähdin tunnilta kesken, koska en yksinkertaisesti vaan enää jaksanut. Energiat loppui ihan täysin. Mä en varmaan koskaan aikaisemmin ole luovuttanut noin. Enkä ajatellut ottaa tavaksi. Taistelin itteni kanssa pitkään tänäänkin, ennen kuin lopulta kävelin salista ulos, koska olisi ollut kiva jaksaa ja olisi ollut kiva päästä tekemään tuntisarjaa, kun siinä on kerrankin Mattox-käsiä ja kaikkee tosi jazzia!