Lavahurmaa

Mä oon päättänyt, että tänä kesänä käyn lavoilla paljon. Lupaavastihan tää on alkanut, kun Riutalla, Pavilla ja Backaksella on nyt jo käyty testaamassa nilkan jaksamista. Lintsillä oon käynyt muutaman kerran myös, vaikkei se ihan sama asia olekaan, täydentää kuitenkin kivasti lavakesää.

I Riutalla oli huikeaa. Hakurivit oli kaaos, kun porukkaa oli paljon, mutta ihania tansseja pääsin tanssimaan ihanien tyyppien kanssa!

III Pavilla kävin Eka Pavi -tapahtumassa. Se oli ihan täynnä. Liian. Ihan hyvä ilta kuitenkin, mutta olisi voinut olla parempikin.

II Backaksella oltiin eilen, ja oli kyllä huippua. Tilaa oli, vaikka niin oli porukkaakin. Paljon tuttuja. Hyviä tansseja tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja vaikka satoikin, oli tosi kiva fillaroida lavalle ja yöllä kotiin.

Yhdet Lintsin tanssit oli kyllä myös aivan uskomattoman kivat. Pyysin sinne yhden tutun viejän, kun edellisellä kerralla oli ollut vähän pulaa viejistä. Yllättäen sillä kertaa siellä olisikin ollut paljon kivoja viejiä. Sitten siellä olikin vielä enemmän. (: Huipputansseja huippuseurassa.

Minä tarvitsen sinua / jalkojesi tahdissa / pysyn taas hetken / paremmin kasassa

Eilen oli Tanssikerhon alkeisexcu Satulinnaan. Oli hyvät tanssit! Noi reissut on kyllä aina niin kivoja.

Mutta ihan eniten mä haluan kirjoittaa siitä, miltä tuntuu kun tanssissa kaikki toimii. Tanssin torstaina hidasta foksia viejän kanssa, jonka kanssa on ollut jo pitkään kiva tanssia. Torstaina se kuitenkin oli ihan huikeaa! Tanssi oli kevyen tuntuista ja supermukavaa, vaihtelevaa, välillä vauhdikasta ja välillä rauhallista. Siinä ei ollut mitään liikaa, ei hälyvientejä, ei juurikaan stipluja, se vaan toimi ja tuntui upealta. Joidenkin viejien kanssa tanssi on tuntunut joskus noin kevyeltä ja mukavalta, joidenkin kanssa se tuntuu useimmiten, mutta yleensä sinne väliin tulee aina jotakin mikä vähän häiritsee tuon mielettömän fiiliksen syntymistä, koska tanssi ei toimikaan koko ajan. Torstaina pääsin tuohon, koska korjasin lantioni asentoa. Väitän kyllä että myös viejä oli saanut tanssinsa aivan uudelle tasolle ja vei aivan uskomattoman hyvin. Tai ehkä se on tanssinut aina noin hyvin, ja mä en vaan oo osannut seurata. Nyt osasin.

Eilen lavallakin oli huikeita viejiä, mutta kyllä ne torstaiset tanssit jäi silti kärkeen. Pääsin tanssimaan paljon! Melkeinpä niin paljon, että hyvä kun ehdin ollenkaan alkeiskurssilaisteni kanssa jutella. Tanssi tuntui sujuvan. Tanssin monen sellaisen kanssa, jonka kanssa en oo ennen tanssinut, mutta erityisesti jäi mieleen tanssi tyypin kanssa jonka tiesin ennestään naamalta ja oletin olevan hyvä tanssija, mutta jonka kanssa en oo koskaan tanssinut. Meidän tangot ei olleet ihan huikeat, mutta oli ne ihan mukavat. Huomasin, että oon opetellut tanssimaan tietyntyyppiseen vientiin ja heti kun joku vie erilailla, en osaakaan seurata viennistä läheskään kaikkea.

Tänään Salakapakka. Lisää tanssia. Nyt on hyvä tanssifiilis! (:

Haja-ajatuksia tanssista

Tänään mä löysin mun tasapainon! Tai oikeammin keksin mistä se kiikastaa. Nyt pitäisi vaan vielä treenata se korjaava asento kroppaan.

Marcon broadway-tunnista jäi käteen muun muassa ajatus, että on jännä kuinka joku itselle ja omalle kropalle luonteva liike on luonteva vain toiselle puolelle, eikä toimi toisella puolella ollenkaan. Täysin loogista, koska ei mun kropan eri puolet ole peilikuvat toisistaan, mutta jännää silti.

Buggin kisaryhmässä sain vaikean tehtävän harjoiteltavaksi. Luulin ensin että se on mulle liian vaikea ja menin lukkoon. Ei se sitten ollutkaan. Aika voittajafiilis, kun tekee jotain mihin ei olisi uskonut pystyvänsä! (:

Viime viikon maanantaina oivalsin, että tanssitekniikka on hyvin samanlaista oli se sitten baletin tai jazzin tai vaikka sitten boogien tekniikkaa. Kyllähän mä sen toki jo tiesin aiemminkin, mutta silloin se jotenkin konkretisoitui. 


Kätevää muuten, että Marcon tunnin kauden teema on jalkaterät ja nilkat. Tulee sitten kuntoutettua tota nilkkaa jopa vatsalihastreenissä.

Yleistä pöllöilyä tanssista

Tanssiväsymysessä tanssi-ilon palauttaa...

Perjantaina oli Masin järkkäämät boogie-bileet. Olipa muuten kivaa. Kun osa ajasta menee hauskojen juttujen parissa, ja välillä pääsee tanssimaan loistavien viejien kanssa, mitä muuta voisi toivoa. Paikalla ei siis ollut kuin loistavia viejiä - aika luksusbileet!

Maanantai-ilta meni Ugglassa tanssien zoukia ja kizombaa. Tosin mun zouk taitaa olla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän epäzoukia, minkä takia oon tosi epävarma kun päädyn tanssimaan sellaisten viejien kanssa, jotka on oikeasti tanssineet zoukia. Kivaa se silti oli! Olisi kyllä ihan hauska osata sitäkin lajia ihan oikesti. Kaikkeen ei vaan riitä aika.

...hyvät bileet. (Kirjoitin tuon alun ja aloin sen jälkeen kirjoitella asioita, joista on viime aikoina tllut hyvä tanssifiilis. Kahden kappaleen jälkeen tuo on ainoa mahdollinen jatko alussa aloittamalleni lauseelle.)

Myös osaamisen ja oivallusten eteenpäin jakaminen on mukavaa, ja pitää tanssifiiliksiä korkeammalla. Tosin opettaminenkin tuntuu raskaalta, kun sitä tekee kaksi iltaa putkeen.

Tässä kohtaa hatunnosto tanssinopettajille, jotka jaksavat opettaa illasta toiseen!

Tuntuu jotenkin turhauttavalta, kun ekan tunnin jälkeen väsyy, eikä sen jälkeen jaksa enää keskittyä niin paljon, että saisi itsestään irti kaikkea sitä minkä voisi saada, vaikka haluaisi antaa oppilaille mahdollisimman paljon.

Mun alkeiskurssilaiset on ihania! Ja oli ihana päästä alkeisjatkoon opettamaan boogieta, kun sitä ei alkeiskurssilla ole. Jatko ja edistyneiden kurssikerrat on aina vähän jännittäviä, kun siellä on myös jo pitkään tanssineita ja haluaisi, että kaikki saisi tunneista jotakin irti. Toisaalta on ihanan opettavaista päästä opettamaan eri tasoja ja eri parienkin kanssa. Ja tällä viikolla on jatkokurssilla boogie - jee!

Viikonloppuna on taas kisat. Oma tanssi tuntuu taas niin vajavaiselta, että tuntuu melkein turhalta mennä nolaamaan sinne itseään. Ehkä se on hyvää harjoitusta.

Vuodatusta: Mustelmia, hikeä ja kyyneleitä.

"Siis mitä? Oot tanssinut lajia x vasta niin vähän aikaa? Ootpa sä lahjakas!" - Ei, mä en ole lahjakas, mä olen treenannut kovaa.

Sana lahjakas kuulostaa kivalta ja kauniilta ja jopa kehulta, mutta mä liitän siihen sen, että vähätellään toisen tekemää työtä osaamisensa eteen.

Mä en omaksu asioita silmänräpäyksessä ja automaattisesti. Osa asioista tulee luontevasti ja nopeasti, koska olen tehnyt kroppani kanssa töitä jo monta vuotta. Mutta en koe saaneeni mitään ilmaiseksi. Mä olen tehnyt ne kaikki samat työtunnit kuin kuka tahansa mun tasoinen tanssija. Joo, niitä tunteja myös voisi olla enemmän, niin olisin parempi. Siksi mä treenaan edelleen.

Jos sanotaan, että joku maailman huippu on lahjakas, ei kukaan kyseenalaista tehdyn työn määrää, koska ollakseen maailman huippu ei riitä pelkkä lahjakkuus, ikinä. Mutta kun mun tasoista tanssijaa sanotaan lahjakkaaksi on siinä automaattisesti oletettava, etten ole tehnyt töitä osaamiseni eteen. En mä ole niin hyvä.

Joo, pidän itseäni onnekkaana kun mulla on jalat, joilla tanssia; korvat, joilla kuulen musiikin ja jonkinlainen kyky hahmottaa ja omaksua asioita, mutta ihan kaikki muu heittäytymiskyvystä ja asioiden paremmasta omaksumisesta kropankäyttöön on opeteltua.

Mä olen käynyt tanssitunneilla (välillä myös itselleni liian vaikeilla), ja yrittänyt opetella tekemään sarjaa opettajan perässä. Olen keskittynyt nimenomaan harjoittamaan sitä, että saisin napattua sarjan nopeammin, että pystyisin liikkeessä hahmottamaan, mitä mun täytyy seuraavaksi tehdä ja että oppisin hahmottamaan, mitä kropassa kuuluu tapahtua, kun apinoin jonkin liikkeen tai liikesarjanpätkän opettajalta. En ollut siinä ikinä hyvä, ja kehitystä ei tuntunut tapahtuvan yhtään. Enkä mä vieläkään koe olevani hyvä toistamaan toisen tekemää sarjaa, mutta ehkä sekin aivorääkkäys on on auttanut oman kropan hahmottamiseen.

Mun boogien perusaskel on sillä tasolla kuin se nyt on, koska ei sitä voi tampata tuntia putkeen niin ettei syntyisi minkäänlaisia oivalluksia siitä kuinka sen saa kevyemmäksi tai helpomman näköiseksi. Ja mä olen tehnyt tämän useammin kuin kerran. Koska ketutti.

Viime aikoina olen kokenut perusaskeleeni olevan paremmalla tasolla, kuin muu tanssi, joten en tamppaa tuntia putkeen. Keskityn muihin asioihin ja yritän pitää sen askeltekniikan siinä rinnalla. Olisi vain paljon helpompi tampata tunti putkeen, kuin harjoitella esim. kropan kiertoja. On paljon helpompi harjoitella sellaista asiaa, mitä osaa harjoitella.

Mä siis olen tanssinut boogiea vasta vähän yli 1,5 vuotta. Mutta olen treenannut lajia hyvin intensiivisesti, vaikka rinnalla on koko ajan ollut muitakin lajeja. Välillä olen tanssinut itseni ylikuntoon asti ja usein vaan niin väsyneeksi, että tunteet on mahdoton pitää sisällä. Älkää siis jooko kuvitelko, että en ole tehnyt yhtä paljon töitä kuin muut tasoiseni tanssijat.

Aina ei vaan voi pysyä jaloillaan

Viime viikonloppuna oli kisat. Meni ihan jees. Sijoitukset oli ihan hyvät, mutta omasta tanssista löytää kyllä aika paljon sellaista mihin ei ole tyytyväinen. Fusku meni vähän revittelyksi tanssimisen sijaan. Hitaassa boogiessa tai buggassa ei pysynyt tasapaino. Suorituksia videolta katsoessani totesin, että enhän mä ole missään vedossa jalkojeni päällä. Mun painopiste on liian edessä. Se vaikutti mun hitaaseen boogieen, joka ei ollut ollenkaan sen tasoinen kun meidän hitaat boogiet yleensä. Se myös vaikutti fuskuun ja buggaan.

Valmiina hitaalle boogielle

Meidän nopesta boogiesta mä en osaa sanoa mitään muuta kuin että se tuntui menevän paremmin kuin meidän nopeat boogiet yleensä menee. Sitä en ole nähnyt videolta, mutta uskoisin olevani paremmin jalkojeni päällä kuin noissa muissa.

Tänään fuskun kisaryhmässä sain Katilta kullanarvoisia neuvoja muun muassa tuohon jalkojen päällä pysymiseen tai sinne takaisin pääsemiseen. Luulen että tämä parantaa ja helpottaa jo paljon!

Ja niin, ne sijoitukset. Fuskun D-luokan kulta, buggan D-luokan hopea ja boogien C-luokan hopea.

Mitallikuva.

Tanssiminen on ihanaa

...ja toisaalta ihan kamalaa!

Mä en olekaan rääkännyt aivojani ja kroppaani fuskussa ennen tätä päivää. Fusku on ollut mulle jotenkin sellainen hauska fiilistelytanssi, jolla palautan luottamuksen omaan tanssiini silloin kun se on hukassa. Tänään opin, että jopa fuskuitseluottamus voi kadota. Se ei tarkoita, etteikö fusku olisi musta edelleen kivaa. Tai en nyt pidä fuskua periaatteessa sen vaikeampana tanssina kuin aiemminkaan. Ymmärrän vaan, että siinä tanssissa on syvyyttä, joka ei edes välttämättä tule siitä että lisää siihen jotain muualta opittua. Fusku itsessään on tarpeeksi mielenkiintoinen.

Kun menen tanssitunnille, en odota että mulla on kivaa. (No riippuu vähän tunnista, mutta yleensä en.) Odotan, että saan palautetta tai jotain uutta omaan tanssiini, että opin jotakin lisää. Aina se ei ole helppoa, ja koska olen oppinut näyttämään sen, en osaa olla näyttämättä. Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi ihan suunnattomasti sitä, että joku kertoo mulle mitä mun on parannettava, mitä mun on tehtävä, jotta tulisin paremmaksi. En mä kaipaa kannustusta, kaipaan neuvoja. Tosin joskus on myös kiva kuulla olevansa hyvä.

En ehkä vaikuta siltä, mutta mua on aina ärsyttänyt suunnattomasti "pidetään vaan kivaa" -tanssitunnit. Mä oon aina (no ainakin melkein aina) käynyt tanssitunneilla oppiakseni. Käyn tanssitunneilla, koska haluaisin olla hyvä, haluan tulla hyväksi. Joskus aikanaan ajattelin, että opettaja käy tunneilla korjaamassa niitä jotka ovat huonoja ja toivoin, ettei opettaja tulisi korjaamaan mua. Nykyään koen, että opettajat korjaavat sellaisia oppilaita eniten, joissa näkevät potentiaalia, joten useimmiten olen hyvilläni siitä kun tanssiani tullaan korjaamaan.

Eilen hyppäsin taas HOTin jatkotasolle viejäksi. Kun lajina oli cha cha ja seuraajaopettaja hyvä, koin että olisin yhtä hyvin voinut seurata ja oppia silti lisää, mutta kun seuraajia oli enemmän, päädyin viejäksi. Oli ihan mukavaa, mutta jotenkin todella vaikeaa. Toisaalta se on ihanan avaavaa, kun tajuaa miksi seuraajana pitäisi / ei saisi tehdä jotain, kun tajuaa kuinka paljon kaikki vaikuttaa viejään ja vientiin.

Tavoitteena olisi ihan oikeasti oppia viemään, koska olisi kiva osata ja uskaltaa bileissä viedä tuttuja seuraajiakin, mutta on myös makeeta huomata kuinka paljon mun tanssiin seuraajana vaikuttaa, kun opin viemään jotakin lajia vähän paremmin.

Viikonlopun ajan ois vaihteeksi tarkoitus pysyä siinä mitä osaan ja pitää kivaa! ((:

Kuka vei mun tanssi-ilon?

Mitä jos tanssi menee vain suorittamiseksi? Ei osaa enää nauttia tanssimisesta, koska treenit tuntuu puisilta, sosiaalitansseissa ei uskalla hakea niitä joiden kanssa tanssiin ehkä saisi iloa, ja kisoista jää kerta kerran jälkeen huono fiilis.

Syy siihen että treenit tuntuu puisilta, on tietenkin se että mikään ei suju. Toisaalta mikään ei suju, koska tanssiminen vaan ei ole enää kivaa. Tanssiminen ei ole kivaa, koska tuntee olevansa huono. Ja koska tuntee niin, ei uskalla hakea parhaita tanssijoita. Ei uskalla hakea enää ketään, koska ei voi tietää kuka on itseä parempi ja turhautuu mun huonoudesta. Jos joku välillä erehtyy hakemaan, ja tanssi ei suju, voi aina ajatella ettei se mun vika ollut että tuhlasin parin aikaa, kun itsehän se haki.

Päätyy tanssimaan vaan oman parin kanssa. Ja vaikka oma pari on ihana, tulee tanssi-illoista vähän tylsiä, jos ilta illan jälkeen tanssii vain kaksin.

Onko mun nyt oikeasti tyydyttävä siihen, että ainoa järkevä ratkaisu tähän on tanssitauko? Tanssitauko, jonka aikana en kehity, koska en tanssi. Vai riittääkö että vähennän? Tosin kuka kertoisi mulle miten sekään tehdään? Koska vaikka tanssi ei just nyt ole kivaa, on se vähän koukuttavaa. Oon tosin ehkä enemmän koukussa siihen kehittymiseen, kuin tanssiin itseensä. Ehkä mä ylipäätään olen pohjimmiltani tanssin suorittaja, enkä joku joka tanssii intohimolla niin että sitä on ihana katsoa...

Auttakaa! Mistä löydän tanssi-ilon?



Nyt löysin kyllä jotain, mikä on pakko lisätä:

Ehkä mun pitäisi olla itselleni armollisempi, mitä tulee boogieen.
Postauksessani maanantaina 24. kesäkuuta 2013 olen kirjoittanut: "mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta"
Jos en ole kesällä 2013 osannut boogiea vielä yhtään, ni ehkä oon kehittynyt tässä jonkin verran. Jotenkin sitä vaan unohtaa, kuinka pienen hetken on lajia tanssinut.

Kirjoituksia epäonnistumisistani

Eilen oli Lahdessa taas Rock'n'swing-tanssien GP-kisat. Harmituksekseni boogie woogiessa oli taas yhdistetty ABC-luokka, eli C-luokkalaiset heitetään samaan liemeen A-luokkalaisten kanssa ja A-luokkalaiste nopeuksilla sitten katsotaan kuka pärjää ja kuka ei. Koska C-luokkalaisia on paljon, tulee tällaisessa tapauksessa ilman muuta karsinta. Eli kaikki eivät pääse finaalikierrokselle, jossa tanssitaan hidas ja nopea boogie woogie, vaan osa karsiutuu pois jo yhden nopean kierroksen jälkeen. Karsinnassahan ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta että joudut karsimaan itseäsi 15-kertaa parempia vastaan. Siis että luokassa on neljä paria, jotka automaattisesti pääsevät finaaliin ja kahdeksan paria jotka kilpailevat sitten niistä kolmesta jäljellä olevasta paikasta. Se tuntuu vähän epäreilulta.

Mä tietenkin sanon näin osittain siksi, että mua harmittaa ihan suunnattomasti, kun ei toista kertaa peräkkäin päästy tanssimaan hidasta boogieta ollenkaan. Kun niitä positiivisia kisakokemuksia, joita toiset on saaneet D-luokassa ennen siirtymistään C-luokkaan ei kerrytetä näin. Minä kun aloitin kisaamisen C-luokassa - virhe!

Harmittaa toisaalta myös, että eräs myös C-luokassa kisaava ystäväni, piti ajatusta yhdistämisestä alunperin huonona. Mutta jo muuttui ääni kellossa kun pääsikin finaaliin tanssimaan huippujen kanssa. En kiellä, etteikö mustakin olisi tosi siistiä päästä tanssimaan niiden oikeasti hyvien rinnalla, mutta vaikka olisinkin päässyt, pitäisin jatkuvaa yhdistämistä siitä huolimatta huonona asiana. Ihan vaan koska asiaa pitää mielestäni ajatella myös niiden muiden parien kannalta.

Eilen kisoihin lähtiessähän mä olin varma, että ollaan menossa finaaliin. Oikeestaan olin varma siitä niin kauan kunnest tulokset tuli. Mun mielestä meillä meni hyvin se karsinta. Mulle jäi hyvä fiilis. Pikkuvirheitä, mutta niitä on aina. Ilmeisesti olin väärässä.
Mutta vaikka olinkin varma että ollaan finaalissa, oli yhdistäminen mun mielestä silti huono asia.

Oltiin kuitenkin ilmoittauduttu myös buggin ja fuskun D-luokkaan, jotta kisoissa olisi jotain tekemistä vielä sittenkin jos jostain syystä ei päästäisi finaaliin boogiessa. Ja fuskun fiilistelin ihan täysillä, vaikka muutama fiba tulikin. Buggin tanssin meikit levinneinä, kyynelten päälle väännetty hymy naamalla, koska boogien tulokset tulivat just ennen kuin piti mennä lavalle.

No buggista tuli häpeävoitto ja fuskusta häpeähopea. Sääli että oma laji meni niin päin honkia. Mutta ehkä tästä on nyt opittava se että kisatilanteessa ei pidä vetää mitään täysillä, kun tanssi, johon käytin vähiten energiaa ja jolla oli mulle vähiten väliä, meni parhaiten.

Ja nyt, koska:

... lähdetään treenaamaan nopeaa boogiea.

Tanssiahdistus

Jotenkin viime aikoina on käynyt usein niin, että oon halunnut tanssimaan ihan hirveästi, mutta sitten kun on viimein mahdollisuus päästä, menee jo matkalla fiilis, itsetunto putoaa nolliin ja ei siitä tanssimisestakaan sitten mitään tule.

Ja osittain tosta syystä on tanssitreeneihin tullut nyt aika pitkä tauko, eikä tanssi sitten ainakaan suju. Ja silti into treenaamaa olis ihan hemmetin kova. Tanssitaito ja itsetunto vaan on kateissa, eikä toinen löydy ilman ensimmäistä. Mut toisaalta sitä taitoa ei tule, jollei pysty treenaamaan.

Itseensä olis ehkä helpompi uskoa, ja tanssiahdistukseen helpompi suhtautua, jos olis edes joku laji jossa on hyvä. Tai jos olis ihminen, joka haluaa harjoitella ja tanssia nimenomaan mun kanssa, ja joka ei löytäis ihan joka lajista aina niitä joiden kanssa on noin sata kertaa kivempi tanssia ja ilmoittais sitä mulle ääneen. Jollen ois se jämä, jonka kanssa harjoitellaan silloin kun ei muitakaan ole tarjolla. Eli joka edes joskus priorisoisi mun kanssa harjoittelun. Jos ei tulisi sellainen olo, että toinen treenaa ihan hulluna, koska ajattelee että on viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan sille että tanssi toimisi, sille että pärjäisi. Jos ei tulis sellainen fiilis että pakottaa toisen tyytymään itseensä, vaikka on ihan paska...

Jos tietäisi miten pääsee eroon siitä fiiliksestä, kun jalat ei vaan suostu irtoamaan lattiasta. Tai jos ne nouseekin, ne putoaa takaisin ja vielä kaikkea muuta kuin rytmissä. Tänään treeneissä muut lajit vielä jotenkin meni (mikään ei oikeasti toiminut, mutta kroppa vähän liian velttona pystyi kuitenki tanssimaan), mutta heti kun päästiin boogieen, se oli mahdotonta.

Olis niin helppoa, jos vaan saisi hymyn huulille ja jaksaisi yrittää. Missä vaiheessa hyvä harrastus lakkasi olemasta sellainen, että on kivaa?

Kauppamatkavalssi, pihaboogie ja roskakatosrumba

Maanantaipäivääni ilahdutti kauppamatkavalssi, pihaboogie ja roskakatosrumba. Illalla kävin testailemassa lattariaskelia Ugglassa ((C.O)) Olipa vaikeaa pitkän tauon jälkeen. Eikä ollut ehkä mun paikkani. Alhaalla ahdistavaa paikan puolesta, ylhäällä musa vähän liian kovalla.

Muuten tanssifiilikset on vähän laskussa nyt, mutta ehkä se taas kohta. On muuten kipeät lihakset kun tein pitkästä aikaa alphaa tiistaina.. Mut locking on niin kivaa. Joskus pitäs päästä taas tunneille!

Kadonnut tanssiflow

Flow vaatii tekniikkaa, mutta katoaa kun keskittyy siihen liikaa eikä osaa päästää irti. Soololajeissa on aina ollut helpompi irrotella, kuin paritanssilajeissa. Helpompi pitää itse hauskaa, kun ei kokoajan pelkää sotkevansa toisen tanssia.

Mietin, että pitäisi ehkä kadota taas hetkeksi soolotanssimaailmaan. Tai ei ehkä kadota, mutta löytää joku laji soolotanssipuolelta jota jaksaisi taas treenata säännöllisesti. Laji jota tanssiessa saavuttaa flown. Nykytanssi olisi ihanaa, en vaan oikein tiedä minkä tasoisille tunneille mun pitäisi mennä. Helpompi ratkaisu olisi löytää kokonaan uusi laji, jolloin voisin aloittaa suosiolla alkeista.

Viime aikoina tanssilajeista on jaksanut oikeasti kiinnostaa vain boogie woogie. Jopa locking on kadonnut jonnekin. Ja steppihaaveet. Tavoitteet menee hauskanpidon edelle, ja bw:ssä mulla on tavoitteita. Ja jotenkin, koska on laji jossa haluan kehittyä paljon ja nopeasti, ajattelen kaiken muun tanssimisen jollain tavalla bw:tä tukevana. Jollen löydä tanssitunnista tai treenistä jotakin, jonka pystyn jollakin tavalla itselleni perustelemaan boogieta tukevaksi, en jaksa kunnolla innostua. Oli mulla joskus kai lockingissakin tavoitteita, en vaan enää muista mitä ne oli.

Olen ilmoittautunut balettitunnille, ja odotan ekaa tuntia, jolle pääsen, aika innoissani. Vähän peloissani myös, koska vaikka oon menossa alkeisiin, niin kesken kauden aloittaminen voi olla silti haastavaa. Mutta tuon balettitunnin mä nimenomaan nappasin kalenteriini muuta tanssitekniikkaa (tai no, ketä mä yritän huijata, boogieta) tukevana.

Pitäisi siis löytää soololaji, jossa olisi tavoitteita. Soololajien ongelma vaan on, etten usko enää kehittyväni niissä tarpeeksi hyväksi, että olisin tyytyväinen. Kaikki tavoitteet lässähtää jo siinä. Mutta ehkä flown saavuttaminenkin voisi olla tavoite?

Palautin mun tanssipäiväkirjan parin vuoden takaa, ja yritän siihen raapustella fiiliksiä aina tuntien ja treenien jälkeen. Etsin flowta myös vanhoista blogipostauksistani, ja yhdessä niistä olin vähän samanlaisessa tilanteessa ja mietin kahden vaihtoehdon väliltä:

1 Pitää taukoa tanssimisesta.

2 Jatkaa treenaamista.

Nyt tiedän, että toinen on mulle ainoa mahdollinen vaihtoehto. Mun tavoitteena on tulla hyväksi tanssijaksi, eikä sellaiseksi tule, jollei treenaa silloinkin kun se ei tunnu mukavalta. Ja se ei todella aina tunnu. Mutta sitten pitää vaan löytää jokin näkökulma tai juttu, joka palauttaa tanssimiseen edes osan kadonneesta ilosta. Onnistuin mä siinä aiemminkin, niin miksen nytkin.

Taidankin alkaa harrastaa paritanssia flown kanssa. Tai jollei se onnistu, miksen voisi tanssia lattian kanssa, ehkä se houkuttelee flown takaisin. Lattia on kuitenkin se tyyppi, josta löytyy apu tanssimiseen, aina. Jopa silloin kun tavoitteena on olla ilmassa koko tanssi, niin kuin yksi mun boogieidoleista näyttää tekevän. (:

"Energia pyllyssä on kokoajan taaksepäin" ja viejärankkaus nro. 2 ihan vaan koska kello on liikaa

Kesäkuun alkupuolella oli AfroLatin Flow tanssifestarit, joille tietenkin piti osallistua. Kuinkas muutenkaan. Afro house -tunnilla löysin pitkästä aikaa sarjan tekemisen ilon. Menin tunnille, koska edellisen illan bileissä fiilistelin kuduroa. Mulla tosin meni selkä jumiin, että se siitä sitten. Mutta pitäisi varmaan raahautua tässä joskus taas jollekin tunnille missä pääsee tekemään sarjaa. Ehkä locking. Kävin myös parilla kizomba-tunnilla, parissa bolerossa ja aika pitkälti vahingossa päädyin myös yhdelle semba-tunnille. Viimeksi mainittu ei kyllä ehkä ole ihan mun lajini, vaikka voisi toki ihan vähän auttaa jos aloittaisi alkeistunnista. Ainiin ja yksi tuttu viejä pakotti mun (viimeinkin) myös zoukin alkeisiin. Ei se nyt kai edelleenkään ole ihan mun laji, mutta opettajat oli huiikeat. Tosin samaa voisi kai sanoa about kaikista AfroLatin Flown opettajista. Ihania, hauskoja tyyppejä, ja hyviä siinä mitä ne tekee!

Mitä tohon otsikon toiseen osuuteen tulee, niin mun mielipiteeni joistakin viejistä on jossain määrin muuttuneet ekan viejärankkaukseni jälkeen.

1 Mä oon löytänyt suomalaisen tangon fiiliksen ja vaikkakin on edelleen ne samat kaksi viejää, joiden kanssa sitä tykkään tanssia, toinen niistä ponnahti iiihan huimasti ylöspäin tämän kesän ensimmäisen HOTin Oitti-viikonlopun aikana!

Tämä samainen kaveri ponnahti myös hitaan valssin lemppariviejäkseni pelastaessaan mun vähän nihkeän tanssi-iltani Riutalla iihanilla tansseilla, joiden en ehkä olisi toivonut loppuvan ihan niin pian.

Ja voiei, mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta, mutta oon jo pari kertaa hakenut tätä viejää vahingossa Boogieen, ja vaikkakin mulla on ollut tosi kivaa, niin pelkään aina että aiheutan jotai traumoja huikeen hyvälle viejälle, kun ehkä just ja just kykenen pysymään perässä - tai sit en. :D

2 Kakkosviejänä mulla on tyyppi, jonka kanssa erityisesti bugg on aina hullun hauskaa. Myös hidas valssi ja hidas foksi on mukavaa tämän viejän kanssa. Mutta se bugg! ((:

3 Tiukasti kakkosen perässä tulee tyyppi, jonka kanssa tanssin melkein mitä vain. Hidas foksi, bolero, kizomba ja bachata on parhaita, mutta muutkin lajit menee. Paitsi salsa, salsa ei mene :D

4 -> Sitten on paljon ihania viejiä, jotka ei ikävä kyllä mahdu kolmen lempparin joukkoon, koska kolmen lempparin joukkoon mahtuu vain kolme viejää. Ja jännästi nämä muuttuu koko ajan, riippuen siitä kenen kanssa on tullut viime aikoina tanssittua huikeita tansseja.

Mä en ole oikeasti näin analyyttinen suhteessani viejiin. Enkä oikeasti arvostele kaikkia viejiä. Mua uskaltaa hakea. Todennäköisesti mun mielestä on ihan järjettömän hauska tanssia sun kanssa, jos vaan olet mukava tyyppi! Toivottavasti sullakin on mun kanssa, vaikken olekaan ehkä seuraajien parhaimmistoa. Toivottavasti oon edes mukava tyyppi. Ketään en oo vielä purrut. Carlos voi todistaa :D

Tanssitaan kun tavataan!

Kengät jalkaan ja tanssimaan

Viime lauantaina kävi niin että heitin pitkästä aikaa katutanssikengät olalle, ja lähdin katsastamaan SADE-jamien meininkiä. Ei olisi varmaan yksin tullut lähdettyä, mutta kun kaverikin halusi käydä katsomassa, niin mentiin sitten kimpassa. Ja kivaa oli. Vielä kivempaa ois ehkä voinut olla, jos olisi oikeasti tuntenut vähän enemmän niitä tyyppejä sieltä.

Eipä me pahemmin siellä uskallettu katutassifiiliksiä kokeilla, kun tuli sellainen olo, että ympärillä on ihmisiä jotka oikeesti osaa, niin ei kehtaa. :D Saatoin tehdä ehkä kolmisen locking-liikettä. Mutta tanssahdeltiin vähän buggia ja chachata ja hämmennettiin kizomballa. Ainiin, vedettiin me yksi zoukkin.

Nyt treenaillaan samaisen kaverin kanssa lockingia vähän ja tietty sit nykyäkin, kunhan vaan sinne asti päästään. On ihan huikeutta. Se on huippukiva ja tuntuu että molemmat saa treeneistä oikeesti jotain irti! Ollaan vaan onnistuttu sopimaan treenejä vähän huonolla menestyksellä, mutta ehkä nää aikataulutkin tästä :D

Viejärankkaus ;)

Hassua, me joskus keskusteltiin pienellä porukalla Tuesday Night Hopissa seuraajista ja viejistä yleisesti, ja kun aloin listaamaan kivoja viejiä tiettyihin lajeihin, mulle naurettiin että onko mulla joku lista jokaiselle tanssilajille (ja mielentilalle) parhaista viejistä. Ei, en pidä listaa, mutta tajusin tänään listanneeni niitä taas kun juteltiin kaverin kanssa bussimatkalla keskustasta Viikkiin tanssimisesta.

• On ehkä kolme viejää, joiden kanssa suostun tanssimaan salsaa. En vaan osaa sitä lajia ja useimmiten tuntuu lähes mahdottomalta pysyä perässä, mutta näiden kolmen viejän kanssa se voi jopa välillä olla ihan mukavaa. Okei olkoonkin, että yksi näistä kolmesta on viejä, jonka kanssa suostuisin tanssimaan mitä vaan.

• Sitten on ehkä kolme viejää, joiden kanssa tanssin mitä vain muuta paitsi salsaa. Onneksi ne tuskin kovin paljon salsaa vievätkään.

• Tarkalleen kaksi viejää joiden kanssa olen ikinä koskaan oikeasti nauttinut tangosta. Ja lisäksi yksi, jonka kanssa tango on ihan jees. Noista kahdestakin nautinnollisesta tangokokemuksesta oli toinen ennen kuin ikinä olin ottanut askeltakaan paritanssikurssin suuntaan.

• Yllätyksellisesti yllätysmukavia bachata-viejiä on jonkin verran.

• Bolerosta tykkään huisin paljon erityisesti kolmen viejän kanssa.

• Hoppia kun mä itse en juuri osaa, mutta tykkäisin tosi paljon tanssia, niin haluaisin mutten kehtaa hirmu hyviä viejiä hakea. Yksi tuttu huikea viejä on, jonka kanssa on aina ihana tanssia. Ja sitten on yksi sellainen tuttu viejä, joka tanssi jotain lindyhopahtavaa, ja se kuuluu muutenkin mun lemppariviejiini.

• Buggiin mulla on yksi ainoa ehdoton lemppariviejä.

• Hitaaseen valssiin mulla on lemppariviejä myös, mutta se on monen muunkin kanssa kivaa. Ja hidasta valssia tykkään viedä itsekin.

• Hidas foksi on ihan parhautta erityisesti kahden viejän kanssa, tosin tähän lisään yhden ihmisen, jonka kanssa tanssahdeltiin hidasta foksia hyvin ahtaassa, kizomba-otteessa, viimeisimmissä HOTin bileissä.

• Hyviä humppakokemuksia on lähinnä yhden viejän kanssa, ja ainoat sellaisetkin viimeisimmistä HOTin bileistä.

• Ja kizombaa kun mä en ihan kaikkien kanssa tanssi, niin oon nauttinut siitä lajista kahden viejän kanssa, joista toinen taas se jonka kanssa tanssin mitä vain ja toinen sen sijaan sellainen, jonka kanssa tanssimisesta en juuri yleensä kovin paljon nauti, mutta kizomba tekee poikkeuksen. Tämä tyyppi tosin myös yksi niistä, joiden kanssa suostun tanssimaan salsaa.

• Jotakin zoukahtavaa tanssin mielelläni erityisesti yhden viejän kanssa, mutta toinen tulee aika lähellä perässä.

Tanssia taas

Oon nyt onnistunut käymään pari kertaa lockingissa. Jes! Se on edelleen hirmuisen kivaa. mun tanssi. Nykytanssi sen yhden kerran jälkeen jäi. Vaikka sekin on mun tanssi. Jos löytäisin jostain itselleni kivan nykytunnin, jolla onnistuisin käymäänkin, olisin onnellinen. Kohtuuhintaisen tietysti myös mielellään.

Huomenna aloitetaan yhden kaverin kanssa taas tanssipelleily. Tarkoituksena on tehdä nykytanssisoolo, mutta varmaan aloitetaan lockingista, koska on ideana että yritän opettaa sille perusteita sen verran että se voisi tulla pelastamaan mut, joka olen hyvin yksinäinen lockingin kesitasoryhmässä, kun siellä käy mun lisäkseni vain pienempiä ihmisiä (lapsia) (: Ideana ois myös huomenna räpsäistä pari kuvaa. Tutkaillen vain vähän sitä mikä toimii ja mikä ei, kun en oo pitkään aikaan oikein ollut kameran takana taas, mutta toivottavasti tulis ees jokunen ihan kiva kuva.

Perjantaina käytiin katsastamassa Teeriharjun lava Somerolla. Tilaa oli kivasti ja lattia oli hyvä. Kaunishan se paikka ei missään nimessä ollut, mutta tanssimaanhan sinne mennäänkin, ei katselemaan seiniä. Meitä oli autollinen, eli viisi, joista kaksi viejiä ja kolme seuraajia. Oli hurjan hyvä tanssi-ilta. Musiikki oli jees. Syke soitti toivomusrumban vaikka toive tuli vähän puskista, mistä kovin suuret respectit Sykkeen pojille! Paikalla oli myös pari pk-seudulta ainakin osalle meistä tuttua tansseissakävijää. Ja mä bongasin sieltä sellaisen sedän joka vei hirveän kivasti ja oli varmaan viisitoistakertaa parempi tanssija kuin minä. Sen jalkatyöskentely oli kovin arkkutangomaista (mun mielestä ainaski, kun en mikään asiantuntija ole), mutta sanoi vihaavansa sitä lajia tanssiasennon vuoksi.  Vain yksi tanssi sinä iltana oli vähän möö, kaikki muut oli hirmuisen kivoja. Tällaisia iltoja lisää! Ja pitää varmaan oikeesti alkaa käymään lavoilla nyt enemmän!

Lauantaina oli sitten HOTin bileet. Minä emäntänä. Ja kivaa oli. Tosi kivaa oikeestaan, vaikken odottanut siltä illalta (ainakaan tanssillisesti) juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi oli niin kivaa. Tanssin yllättävän paljon. Ja yllättävän hyviä tansseja. Ihanat tangot, kivan kizomban, mukavia fokseja, hauskat  ja tosikivat buggit ja huikeat humpat, illan ainutta rumbaparia toki unohtamatta, mitkä nekin oli tosikiva tanssia. Löysin itselleni myös uuden lisäyksen lemppariviejiini, nyt näitä jo alkaa muutamia olemaan. Jee!

Mitä mun emännyyteen tulee, niin tuntui että suureksi osaksi vain istuin keittiössä ja kun tuli jotain mitä pitäisi tehdä, hymyilin jollekulle nätisti ja sen jälkeen sain taas istua rauhassa ja jutella mukavia. Ihmiset on ihania! Ihan järjettömän suuri kiitos kaikille jotka oli järjestämässä bileitä tai teki ainakin jotakin niiden eteen! Ja en tiennytkään, että olen niin hyvä delegoimaan! :DD

Perjantaiselostus

No okei, pakko kai se oli sitten lähteä kuitenkin tanssimaan perjantai-iltana, vaikka olin lujasti päättänyt etten uskalla liikkua kotoa sään takia enää mihinkään. Se oli sit fleece päälle, villahousut ja villasukat jalkaan kohti Pohjalaisten tanssikerhon pikkujouluja. Olin perillä sen verran myöhään että ilta jäi vähän lyhyeksi, mutta olipa kyllä kiva ilta.

Tanssin paljon hyviä tansseja, ja ekaa kertaa yhden sellaisen ihmisen kanssa, jonka olen tuntenut jo pidempään, jee! Ja yksi yllätyshyvä viejä sai multa kyllä enemmän tansseja kuin melkein kukaan (tähän taitaa olla vain yksi poikkeus) koskaan yhden illan aikana. Siis ihminen joka on aloittanut mun kanssa samaan aikaan alkeiskurssilla. Ihan huikeaa!

Kuva HOTin naamiaistansseista, mutta pakkohan tähän oli jokin kuva saada, ettei näyttäisi niin tylsältä :D

Mun iltani alkoi hukean hyvin, koska kattelin listaa, ja totesin että bolero, nyt. Osoittelin sitä sitten siinä, jolloin se viejä jonka kanssa olin katsomassa sitä listaa kysyi että haluanko tanssia sen. Se tosin oli sitten jo biisiparin toinen, eli illan eka jäi yhteen tanssiin. Sitten siirryin toiseen saliin etsien katseellani bachata-taitoisia viejiä. Just kun ehdin ajatella että olen auttamattomasti myöhässä ja kaikki jotka osaa ovat jo tanssimassa, ilmaantuu viejä joka sen lisäksi että osasi bachataa, vei sitä erilailla mihin olen tottunut. Eli jes, oli loistavaa!

Tanssin pätkän valssia ja yhden buggin yhden lemppariviejäni kanssa. Sitten mukavat foksit tosiaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo pitkään, mutta ei olla tanssittu. Pääsin tanssimaan myös hauskat lindyt, huikeat bolerot, hämmentävän hyvät tangot, jossakin välissä vähän lisää buggia ja kyllä mä yhden fuskuparinkin tanssin. Toisen bachata-parin tanssin ihmisen kanssa, joka ei ole opetellut mitään lattareita. Ne oli loppua kohden kokoajan paraneva bachatat, ihan mukavat ja ainakin hauskat. Loppuillasta tanssin ihanan hitaiden valssien ja foksien putken ja illan viimeiset valssit minä jopa vein.

Ja vaikka olin siellä vain vähän aikaa ja tanssin suht paljon, niin ehdin silti myös jutella ihmisten kanssa ihan mukavasti.

Kiitos ihanille tanssittajille, ja muulle seuralle!

Inspired by Everyone Around Me

...eli Inspiroivat kanssaeläjät 4 - 9

Kuvituksena pari kuvaa Tallinnan reissulta. Päiväkuva laivan tanssilattialta...

4 Sellainen tyttö yliopiston vessassa, joka pesi hampaita siellä ja sanoi heti kun astuin ovesta sisään, että on menossa hammaslääkäriin ja lisäsi vielä ettei sentään asu yliopistolla. Mun mielestä on kiva kun ihmiset juttelee. Ja mun mielestä on hassua kuinka jotenkin vessassa voi jutella tuntemattomille, toisin kuin esim. bussissa.

5 Eräs rakas ystäväni, joka toi minulle mehua ja suklaata, kun olin kipeänä kotona. Kiitos ihana, pelastit järjettömän päänsärkyisen päivän illan!

6 Ihana, iloinen vanha rouva S-marketin palvelutiskillä. On aina hauskaa, kun ihmiset juttelee. Säästä tai mistä vaan. Ja toivottaa hyvää päivän jatkoa. Ja on kivoja ja kohteliaita ja huomioonottavia.

7 Saksanopettajani. Ihanan positiivinen ja iloisen oloinen persoona. Sitä paitsi ihan äärettömän söpö, kun sipsuttaa luokan edessä niissä korkokengissään (:

8 Laivan tanssilattialla sellainen ihana rouva, joka tuli sanomaan mulle ja Henkalle: "Pakko sanoa. Teidän tanssi on taidetta."

9 Henrik, koska tuo edellinen kohta. Mun mielestä on huikeaa, että joku osaa tanssia mun kanssa niin hyvin, että se näyttää jonkun mielestä niin hyvältä, että sitä tulee kommentoimaan. Sen lisäksi tietenkin että se tanssiminen vaan tuntuu ihanalta! Koska joo, kyllä mä seuraan, mutta en tee mitään ihmeellistä, jolloin viejän täytyy olla huikea. Mitä se toki onkin!

...ja iltakuva ulkokannelta.

Olin kai alunperin määritellyt tämän listan inspiroivat tyypit tuntemattomiksi ihmisiksi. Se nyt ei enää päde, minkä voi ehkä päätellä muun muassa siitä, että käytän yhdestä jopa nimeä. Mutta kai se vähän niin onkin, että kaikkiin ympärilläni kuuluu myös ne jotka tunnen.

Life is happening when you dance (and while you dream)

Ja sitten taas tähän väliin sitä tanssivuodatusta.

Ensin pitää tosin hehkuttaa: Olin viime viikonloppuna rockabilly-extrassa, joka kesti 3 tuntia, ja oli niiiin hauskaa. Tosin vähän rankkaa myös. Mut jotenkin ihan mun tanssi. Tai no ehkä lindy hop on silti enemmän mun juttuni, mutta tuokin oli hurjan vauhdikasta ja iloista.

Mutta sitten sitä vuodatusta. Muun muassa siitä, kuinka oon päästänyt kuntoni rapistumaan. Oon käynyt nyt taas parilla Lyrical jazz -tunnilla ja huomannut kuinka rankkaa on tehdä ne pienen pienet lihasharjoitukset ja venytykset siinä alussa, kun ei oo treenannut tai kunnolla venytellyt pitkään aikaan. Nyt on ehkä pakko ottaa itseä niskasta kiinni tämänkin asian suhteen!

Lavatanssien alkeiskurssista sen verran että vieminen on edelleen vaikeaa. Ja on vähän nihkeää, kun mä joka tunti jossain vaiheessa kyllästyn taistelemaan seuraajista (joita on poikkeuksetta vähemmän kuin viejiä) ja siirryn itse seuraamaan. Ei sillä, kivahan se on kerrankin tutustua tasapuolisesti kerrankin jonkin kurssin viejiin ja seuraajiin. Sitä vaan varmaan oppisi paremmin viemään, jos pysyisi siinä roolissa koko tunnin.

Valssi on ehkä helpoin laji viedä. Foksissa en pärjää yhtään, jotenkin se menee tosi helposti kompuroinniksi. Fuskusta en taida edes sanoa mitään, koska en taida muistaa yhdenkään kuvion vientiä. :D

Odotan ihan hulluna sitä että HOTin edistyneissä on lindyä! Muuta sanottavaa mulla ei sitten oikeestaan taidakaan olla niistä kursseista, joilla oon seuraajana.

Kuvituksena tällaisia perus näin-me-lämmitellään-ennen-esitystä-kuvia Vaasan Know How -messuilta, 2009. Kanssani sammakkona Niniane.

Mun tekisi mieli taas testailla kontakti-improa. Kunpa olisi joskus rohkeutta ja aikaa mennä johonkin. Ja nykytanssiakin mulla on vähän ikävä. Sääli että nyt on ihan hurjasti muita projekteja ja muuta tekemistä kuin tanssi, niin ei ihan kaikkea ehdi.

Suvi opettelee viemään

Olen tehnyt jännät ja mennyt lavatanssin alkeiskurssille viejäksi. Haluan siis opetella viemään, koska uskon että voin sitä kautta tulla paremmaksi seuraajaksi, minkä lisäksi on oikeasti välillä kiva saada päättää itse mitä tekee.

Muistan millaista alku oli seuraajana. Nyt tiedän että viejänä se on niiin paljon vaikeampaa. Oon varmaan ollut seuraajana niitä, jotka tekee itse ja meinaa lähteä "vahingossa viemään". Nyt tiedän kuinka vaikeaa sellaista seuraajaa on viedä. Onpa tuolla kurssilla sellaisiakin seuraajia muutama, jotka seuraavat suunnilleen kaiken mitä teen, vaikka tiedän että vientini on puutteellista. Mitä ihmettä ne ihmiset tekevät alkeiskurssilla? Alaleukani putosi varmaan lattialle asti, kun tanssitin näitä seuraajia.

Onhan se tietysti vähän hassua tutustua kurssilla pääsääntöisesti tyttöihin. Ja kun joutuu monta kertaa tunnissa toistamaan sitä, että on viejä, sekä miehille jotka yrittää pyytää mua parikseen, että naisille joita yritän pyytää parikseni.

Joskus lisää avautumista aiheesta. Nyt unille.