One more time is always a lie

Mun uintiharrastus on edennyt siihen pisteeseen, että ostin uimalasit ja aloin oikeasti jopa vähän miettiä uintitekniikkaa Jussin opastuksella.

Oon aika huono uimari. Mun rintauinnin potkussa ei ole riittävästi voimaa. Kroolissa en pysy pinnalla, jos yritän tehdä käsivetoja. Mulle optimaalisin uintilaji olisi ehkä rintauinti kroolipotkuilla, muttas koska siinäkin on ongelmansa (kuten ajoitus) uin kuntoradalla rintauintia. Kokeilin muuten väliin 50 metriä sammakkoa, ja tuntui tosi raskaalta. Sukelsin varsinkin alkuun rintauinnissa liian syvään, ja uin aika verkkaiseen tempoon. Tulee hidas olo, kun ui rintauintia ja joku uiskentelee siitä rauhallista sammakkoaan bikineissä ohi. :D

Eilisen untipäivän loppuun käytiin vielä vähän killerboogaamassa Pasilassa. Mulla oli nilkkatuki, mutten silti kyennyt suoriutumaan sarjasta kertaakaan puhtaasti, koska mun kaikki keskittyminen menee siihen, että nilkka pysyy oikeassa asennossa. En ehdi, enkä oikeastaan enää edes jaksa yrittää miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei tuo nyt ehkä fiksuinta ollut, mutta kivaa sittenkin.

Ja tänä aamuna en sitten millään meinannut päästä sängystä ylös. Ai mitenniin en oo tottunut liikkumaan.. (Tein siis toissapäivänä myös vatsalihassarjoja ja pystypunnerruksia, noin niinkuin muun muassa.)

Illalla oli kuitenkin taas Marcon tunti, jolle oli pakko päästä, vaikka vatsalihakset anelivat armoa jo valmiiksi, ja monet muutkin lihakset valittelivat hiljaisesti. Tänään taisin tehdä kolme tai neljä piqué-piruettia vasemmalla jalalla, ja löysin vanhan tasapainon oikean jalan pirueteissa. Ehkä mä ensi viikolla yritän oikealla jalalla jo pari tuplaakin sinne väliin. (:

Olen aina ajatellut että mulla on tosi huono tasapaino. Nyt kun yhtäkkiä se onkin vasemmalla jalalla lähes täysin olematon, niin tuntuu että oikealla jalalla jopa pysyy pystyssä.

Meillä oli myös aivan ihana lattianpoikkisarja, joka periaatteesssa piti olla tosi helppo, mutta jostain syystä en kyennyt suoriutumaan siitä. Mä tarvin edelleen sen yön väliin, että opin. Ehkä se on ominaisuus, jonka voisin ensi vuoden pääsykokeisiin mennessä yrittää opetella pois.

Tanssituntionnellisuutta

Oijoijoi! Olin Marcon broadway-tunnilla tänään piitkästä aikaa. Oli ihan huikeaa! Olin ihan fiiliksissä, koska en oo ollut Marcon tunneilla pitkään aikaan. Vähän myös koska pitkästä aikaa pystyi tanssimaan, edes vähän ja vajavaisesti. Toisaalta on mulla ollut myös pitkähkö soolotanssitauko, ja uusi soolotanssi-innostus löytyi just silloin kun nilkka meni hajalle.

Miten voikaan lämppä olla niin turvallisen tuntuinen jopa rikkinäisellä nilkalla ja silti haastava ja koko kropan (myös ne nilkat) tehokkaasti lämmittävä? Kovin paljon ei tarvinnut edes fuskata nilkan tähden.

Ja miten voikaan vatsalihakset olla niin armottoman rapakunnossa, että ne huutaa hallelujaa jo puolessa välissä vatsalihassarjaa. Siinä saatoin joutua vähän fuskaamaankin.

Ainoa asia, jonka jouduin tunnilla kokonaan jättämään tekemättä oli vasemman jalan piqué-piruetit. Ei se mun eteneminen salin poikki niin kauhean kaunista ollut oikean jalan piruetteja tehdessäkään. Kyllä taitaa tauko tehdä tehtävänsä, ja se tekniikka pudota kropasta kun ei tanssi. Toisaalta sen oikean jalan kohdalla tekniikka varmaan palaa, mutta vasemman jalan kanssa täytynee aloittaa alusta. Nilkan ojennus, korkea releve, piqué... No ainakin sen tasapainopisteen voi sitten opetella kerralla oikein. Jos onnistuisi sitten jatkossa välttämään ne nilkan ympärimenot.

Tuntisarja oli sellainen melko helppo ja mukava, missä pääsi keskittymään laatuun sen sijaan, että pitäisi jatkuvasti miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Siinä oli myös hauskoja, mulle epäluontevia rytmityksiä. Tavallaan olisin ehkä saattanut kaivata siihen lisää haastetta, jos mun jalka olisi täysin kunnossa. Mutta on ihan mukava tehdä helppoa ja kivaa, silloin kun joutuu varomaan jotakin paikkaa.

Mun oli tarkoitus mennä keskiviikkona kokeilemaan itselleni uutta jazz-tuntia ja opettajaa, mutta voi olla, ettei rikkinäisellä nilkalla kannata kokeilla uutta opettajaa, kun ei voi varmaksi sanoa onko kaikki mitä tunnilla tehdään turvallista. Marcon tunneilla on siitä kiva käydä, että voi olla varma ettei siellä tarvitse repiä itseään, ja suuri osa asioista tosiaan tuntui tänään turvalliselta jopa rikkinäisellä nilkalla. En mä kyllä voi varmaksi sanoa sitäkään, etteikö tän keskiviikon tunnin opettaja teettäisi kaikkea ihan yhtälailla turvallisesti, mutta kun en sitä tunne, niin en tiedä. Ehkä säästän nää opettajakokeilut sitten terveen nilkan päiviin.