Syy siihen että treenit tuntuu puisilta, on tietenkin se että mikään ei suju. Toisaalta mikään ei suju, koska tanssiminen vaan ei ole enää kivaa. Tanssiminen ei ole kivaa, koska tuntee olevansa huono. Ja koska tuntee niin, ei uskalla hakea parhaita tanssijoita. Ei uskalla hakea enää ketään, koska ei voi tietää kuka on itseä parempi ja turhautuu mun huonoudesta. Jos joku välillä erehtyy hakemaan, ja tanssi ei suju, voi aina ajatella ettei se mun vika ollut että tuhlasin parin aikaa, kun itsehän se haki.
Päätyy tanssimaan vaan oman parin kanssa. Ja vaikka oma pari on ihana, tulee tanssi-illoista vähän tylsiä, jos ilta illan jälkeen tanssii vain kaksin.
Onko mun nyt oikeasti tyydyttävä siihen, että ainoa järkevä ratkaisu tähän on tanssitauko? Tanssitauko, jonka aikana en kehity, koska en tanssi. Vai riittääkö että vähennän? Tosin kuka kertoisi mulle miten sekään tehdään? Koska vaikka tanssi ei just nyt ole kivaa, on se vähän koukuttavaa. Oon tosin ehkä enemmän koukussa siihen kehittymiseen, kuin tanssiin itseensä. Ehkä mä ylipäätään olen pohjimmiltani tanssin suorittaja, enkä joku joka tanssii intohimolla niin että sitä on ihana katsoa...
Auttakaa! Mistä löydän tanssi-ilon?
Nyt löysin kyllä jotain, mikä on pakko lisätä:
Ehkä mun pitäisi olla itselleni armollisempi, mitä tulee boogieen.
Postauksessani maanantaina 24. kesäkuuta 2013 olen kirjoittanut: "mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta"
Jos en ole kesällä 2013 osannut boogiea vielä yhtään, ni ehkä oon kehittynyt tässä jonkin verran. Jotenkin sitä vaan unohtaa, kuinka pienen hetken on lajia tanssinut.
Nyt löysin kyllä jotain, mikä on pakko lisätä:
Ehkä mun pitäisi olla itselleni armollisempi, mitä tulee boogieen.
Postauksessani maanantaina 24. kesäkuuta 2013 olen kirjoittanut: "mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta"
Jos en ole kesällä 2013 osannut boogiea vielä yhtään, ni ehkä oon kehittynyt tässä jonkin verran. Jotenkin sitä vaan unohtaa, kuinka pienen hetken on lajia tanssinut.
