maanantai 29. elokuuta 2011

Pohjois-Suomen kurssi jatkuu

Huiputettiin vielä lauantaina uudestaan Värriö I ja käytiin ihmettelemässä luhtaista rinnesuota Värriö I:n ja II:n välissä.



Sunnuntaina oli sitten lähtö Värriöstä. Kastuttiin ihan kunnolla matkalla bussille.

Tällä hetkellä majaillaan Saariselällä ihan hotellissa. Hotellisauna ei ole mitään verrattuna Värriön saunaan. Mutta eilisiltana käytiin juhlimassa ja oli kyllä kivaa, vaikkei paikalla ollutkaan oikeestaan muita kuin me metsäylioppilaat. Bussikuski heitti tänä aamuna, että ihmiset näyttää ihan erilaisilta kuin eilen metsätarpomisen jälkeen. Oltiin ehkä vaan kuivempia, koska ainakin varmaan eilisen juhlimisen jälkeen näytettiin ihan yhtä väsyneiltä, kuin Värriöstä bussille päästyämme.

Tänään satoi koko päivän. Käytiin kuuntelemassa Metsähallituksen Ylä-Lapin hoitoalueen metsänhoidosta luento, sitten  Karhunpesäkivellä ja vielä saamelaismuseo Siidassa. Se olikin sitten kai kurssin pohjoisin piste.






Huomenna vissiin Kessiin metsäretkelle. Toivottavasti ei sada!

Ei kommentteja:

"Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista."

-Tommy Tabermann