"Yks, kaks, kolme, istu isän polvelle. Äiti sanoi älä istu. Isä sanoi istu vaan."

Olen aina viihtynyt vedessä. Mökkirannassa pulikoiminen oli pienenä ehkä suurinpiirtein lempipuuhaani. Edelleen vesi houkuttelee ja mun mielestä on kiva lillua. Mä en ole kuitenkaan koskaan pitänyt uimisesta. Se on ollut mulle ihan käsittämätöntä kidutusta jos on joutunut uimaan matkaa esimerkiksi koulussa. Olen mä joskus sitä vapaaehtoisestikin muistaakseni tehnyt, mutten ole silloinkaan erityisesti nauttinut siitä. Olen laskenut kärsimättömänä altaanpituuksia ja tavoitellut tiettyyn metrilukemaan. Uimisen jälkeen on ehkä ollut voittajaolo, mutta uidessa ei ole ollut kivaa.

Lähes neljän viikon liikuntatauko herätti minussa kuitenkin lauantaina tarpeen päästä altaaseen, koska ehkä uiminen olisi liikuntaa jota nilkkanikin kestäisi. Sunnuntaina suuntasimmekin Jussin kanssa Stadikalle. Ensin uiminen tuntui tietenkin kauhealta kidutukselta. Varoin nilkkaani, minkä lisäksi tuntui että sekin uintitaito, joka mulla on ehkä joskus ollut on kadonnut kun sitä ei ole käyttänyt.

Pari kertaa noustuani pois altaasta ja palattuani sinne kuitenkin takaisin, alkoi uiminen tuntua ihan mukavalta. Tuntui ettei jännitä enää koko kehon lihaksia, vaan pystyy päästämään tarpeettomia jännityksiä vapaaksi ja rentoutumaan vähän. Vasenta nilkkaa pidin ehkä koukussa suurimman osan ajasta, mutta sekin tuli siinä mukana ihan mukavasti. Ja kun pudotti vauhdin suosiolla tarpeeksi matalaksi, ei tarvinnut enää ponnistella väkisin eteenpäin. Ei ajatellut samalla tavalla enää suorittavansa altaanpituuksia toisensa perään, vaan ui eteenpäin koska se tuntui kivalta. Tietenkin vähemmän kivalta tuntuivat ne ohi hurjaa vauhtia painavat tyypit, jotka tuntuivat mulkoilevan aina pahasti, kun uin niin hitaasti että joutuivat ohittamaan. Uin kuitenkin hitaiden kuntouimarien radalla, joten koin oikeudekseni uida just niin hitaasti kuin miellytti.

Harmittavaa tuossa Stadikan reissussa oli vain se, että jostain syystä oltiin unohdettu totaalisesti se että aurinko polttaa, eikä siis tajuttu suojautua voitein. Mä jopa ihmettelin pukuhuoneen ja suihkun puolella ihmisten käsittämättömän skarppeja rusketusrajoja. Enkä silti tajunnut, että aurinko polttaa. No, seuraavalla kerralla ehkä muistaa aurinkovoiteenkin. Voisi käydä ostamassa jonkun uuden vedenkestävän todella korkeasuojakertoimisen voiteen, jos meinaa Stadikalla alkaa nyt viettää enemmänkin aikaa. En meinaa nimittäin suostua palamaan enää uudestaan tän kesän aikana.

Edelleen olisi hirmu into ja kiire päästä tanssimaan, mutta eipä tuo nilkka nyt ehkä ole vieläkään sellaisessa kunnossa että se kestäisi. Ihan normaalisti sillä kyllä nyt jo kävelee, vaikken pidempiä matkoja lähtisi sillä taittamaankaan. Juokseminen, hyppelehtiminen ja tanssiminen ovat kyllä vielä täysin pois laskuista. Yritän tehdä päivittäin päkiällenousuja ja venyttää pohjetta, sekä satunnaisia muita jalkavenytyksiä esimerkiksi täältä. Tietenkin kuulostellen kokoajan nilkkani rajoja.

Ja loppuun vielä Kälviä-aikainen tanssikaipauskuva Norjan reissulta, jolla yritimme muun muassa Ninan kanssa kiivetä
Follo Folkehøgskolen majoitustilojen seinillä.

sitten mun jalat ei olleetkaan enää tanssijan jalat

Pitkän soolotanssitauon jälkeen aloitin lajit vähemmän kevyesti. Matkustin Kuopioon Savonia ammattikorkeakoulun tanssinopettajalinjan pääsykokeisiin. Mun osaltani pääsykoe alkoi tanssitunneilla. Niitä oli kolme peräkkäin, lajeina pääainevaihtoehdot linjalla: nykytanssi, baletti ja jazztanssi. Ikävä kyllä ehdin osallistua vain yhdelle tunneista.

Suuren osan tunnista pärjäsin mielestäni kohtuullisen hyvin pitkästä tauostani huolimatta. En napannut kaikkea, en tehnyt täydellisesti, mutta pysyin kohtuu hyvin perässä ja sain kropassani aikaiseksi melko luontevan tuntuista liikettä. Tunnin loppupuolella, hyppäsin ilmassa noin puoli kierrosta kääntyvän muutamien senttien korkuisen hypyn. Laskeuduin vasemmalle jalalleni, ja itselleni yllättäen kyykkyyn saakka, vaikka sarjassa olisi hypyn jälkeen ollut vielä yksi tai kaksi askelta. Nilkastani kuului rusahdus ja jalkaan iski kipu. Kävelin salin reunalle ja minulle kiidätettiin kylmäpussi. Ulkomaalainen vaihto-opiskelija tuli ystävällisesti pitämään pussia paikallaan, kun makasin balettitangon alla jalka seinällä.

Minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla tanssimaan pääsykoeosuuteni seuraavalla viikolla nuorten pääsykokeissa, mutta tiesin ettei jalkani olisi vielä niin pian tanssikunnossa. Seurailin baletti- ja jazztunnit peilin vierellä maaten, jalka edelleen koholla. Noustessani seisomaan huomasin, ettei jalka kestä ollenkaan sitä että sille varaa painoa. Hypin yhdellä jalalla tuutorin luokse ja sain kyydin Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen. Tuutori piti minulle seuraa koko sairaalassa odotteluni ajan ja kärräili minua pyörätuolissa vastaanotosta lääkärin huoneeseen, röntgeniin ja takaisin lääkärin luo. Suurkiitos näille ihanille, kyydittäjälle ja tuutorille, jotka auttoivat paljon!

Nyt tuosta on vähän reilu kolme viikkoa. Jalka kestää jo kävellä, mutta tanssia en sillä varmaan vielä hetkeen voi. Mä en ollut kaivannut soolotansseja mitenkään erityisesti ennen tuota pääsykoetuntia. Nyt syyhy päästä tanssilattialle treenaamaan jazzpiruetteja ja jalanheittoja kuntoon on kovempi kuin moneen vuoteen.

Pääsykoepäivänä eniten harmitti juuri hyvin alkaneen intensiivisen boogie woogie -harjoituskauden keskeytyminen. Myöhemmin huomasin kipeän nilkan haittaavan elämääni ja jumittavan minut jopa kotiin päiväkausiksi, kun liikkuminen oli niin vaikeaa, kepeilläliikkuminen raskasta.

Tänään katselin jalkojani, ja ne ei olleetkaan enää rumat ja kärsineen näköiset tanssijan jalat. Mitä nyt vasen nilkka vielä vähän turvottaa. Harmittaa pitää tanssitaukoa juuri silloin kun olisi aikaa ja innostusta treenata. Olisi ihana päästä tanssimaan, ihan vaan koska se on kivaa. On mulla edelleen tallessa myös se hieman liian suuri tahtoni kehittyä koko ajan nopeasti. Toisaalta ehkä tauko palauttaa innostusta, jonka vanhempia blogitekstejäni selaillessani huomaan olleen hieman kateissa. Välillä on myös hyvä palauttaa mieleen, että usein asiat tarvitsevat taukoa pudotakseen kroppaan. Jotain, mikä on tullut todettua moneen kertaan, muttei kuitenkaan ikinä tule mieleen silloin kun into on täysin hukassa ja tekisi mieli pitää taukoa, muttei voi, koska silloin ei kehity.

Nyt odottelen täällä siis sitä, kun voin taas varovaisesti ottaa muutaman tanssiaskeleen, ensimmäistä kertaa kun tanssiminen ei satu, ja samalla kuntouttelen nilkkaa pikkuhiljaa. Saas nähdä kuinka hyvä olen kun nilkka on taas täysin toimintakykyinen. :-D

Koska en näköjään saa itse mitään aikaiseksi blogiini...

...päätin mainostaa Ninan blogitekstiä Kälviä-ajastamme. (:

If he was something special, I wouldn't have this song

Helmikuu 2010, Kokkola <3

This little bluebird sure won't give it a rest
She swears that you may be better than all the rest
I said no, you've got it all wrong
If he was something special, I wouldn't have this song

Christina Perri - Bluebird

Pitäkää jalannostot korkealla

Ei lisättävää.
Lausahduksesta kiitos Päiville fb:ssä viime keväänä koulun loputtua.

Kohtalona Kulttuuriopisto

Viimevuoden kouluhupparit ja -housut tuli. (:
Nää on ihan ylikivat!

Vähän mä alan käyttää ainakin näitä housuja tanssitunneilla - harmi vaan ettei pääse heti huomenna (tänään) testaa, ku lähen Kuopioon ni en pääse lockingiin, byää! Höh!

Tossa selässä siis lukee Kohtalona Kulttuuriopisto
ja hihassa Tanssilinja 2009 - 2010

Kuvassa on tanssiva kissa ja panda jolla on kamera, koska valokuvauslinjalaisille tuli samanlaiset, Tanssilinjan tilalla vaan lukee Valokuvauslinja.

Toi mun valkoinen huppari ei salee oo kohta enää valkoinen, kun mä aion käyttää sitä ihan hullun paljon (:

Neilikat, kirjoittanut Marianne Lundell

Hetkeksi takaisin Kälviä-muistoihin :D

Astetta taiteellisempi kuvaustapa ;). Tämä on Kälviän Talent showsta, jonka opistolaiset järkkäsivät hupishowna viime syksynä. Piti sitten edustaa kansanopistolinjalaisia.

Edelleen sitä samaa monologia saatte katella, joka on tässä blogissa jo kaksi kertaa aiemmin. Mulla on nyt tosiaan nuo pari muutakin, ni voisin niitäkin joskus esitellä teille. Vois vaikka yrittää saada tuon Jennin tekstinkin kokonaisuudessaan... Siitä vaan ei vielä ole yhtäkään videota, joka olisi onnistunut silleen että olisin edes jokseenkin tyytyväinen. Vaikka en tiedä onko yhtään onnistunutta esityskertaakaan. Tuossa samaisessa showssa kuvattu on ainakin jotain ihan järkyttävää katseltavaa x)

Ehkä laitan sitten kun saan joulujuhlaesityksen Ninalta (vinkvink) tanssimme Kapinaa ja Ihailua (kor. Nina Viiala) johon sisältyy Mariannen toinen hieno teksti. Tai pitää nyt kattoa suostuuko tytöt siihen, että laitan tanssiamme nettiin :D

Lohtajan pesäkivet

Kälviä-muistoja

Se olis sitten ohi, kahdeksan kuukautta Kälviällä. On ollut loistavaa, ja tätä koulua tulee kyllä kova ikävä!

Soolostani

Tänään kevätjuhlassa itkujen lomassa tanssahdeltiin Cell Block Tango ja Fame, jotka molemmat oli koreografioinut Nina. Juhlapuhujana oli koulun entinen (siis jostain monen vuoden takaa) teatterilinjan vetäja ja minä availin suutani opiskelijoiden puolesta.

Soolostani

Luontokuvauskurssilla käytiin Lohtajan pesäkivillä

Päätettiin sitten pitää ensimmäinen luokkakokous jo alle vuoden päästä. Aika tarkalleen 11 kuukautta siihen on. Kälviällä. Kaikki tanssi- ja valokuvauslinjalaiset ois kutsuttu. Sitä odotellessa!

Joskus voi huomata elävänsä unelmaansa, vaikkei olisi ikinä tiennyt edes unelmoivansa.

Kokkolan roskarukalta luontokuvauskurssin viimeisenä päivänä

Mä viihdyin täällä loistavasti. Välillä viikonloppuisin oli semitylsää ja junamatkat välillä Helsinki - Kokkola toisinaan puuduttavia.

Tanssi- ja valokuvauslinjalaiset jättivät tämän koulun tänään iloisina, haikeina, hymyilevinä, itkuisina, kasvaneina, viisaina, kunnianhimoisina, upeina, ihanina, eloisina, äänekkäinä, kämppiksinä ja ennen kaikkea ystävinä.

Huomenna olis sitten Kaustisen musalukion Titanicin ensi-ilta. Ennen sitä reissu Kotkannevalle, koska kun on täällä päin, on siellä käytävä vähän ihmettelemässä. Sunnuntaina suuntana Etelä-Suomi ja Kälviälle heipat!


Kuinka mä saan unta enää ikinä, kun junia ei kulje ihan ikkunani alla? Oon niin tottunut siihen, että takuulla herään usein keskellä yötä siihen että jokin on nyt pielessä, kun junia ei kuulu.

Mun jalat mun ja Jennyn huoneessa

Julistekuva syksyn ensimmäisen esityksen Muutoksen mainosjulisteeseen.

Kiitos Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto, että vuoteni täällä on ollut mitä loistavin! Opiskelijat ja opettajat, te tämän fiiliksen teitte. Tuleepa näitä tilojakin silti ikävä.

Kälviää tulee ikävä! :')

Viimeiset puolitoista viikkoa Kälviä-oleilua jäljellä. Kahdeksan kuukautta on mennyt pirun nopeasti. Alkaa olla vähän haikea fiilis.

Joki tulvii. Kuvat on eiliseltä.







Ja pari Hämeenlinna - Kälviä -road trip kuvaa vielä:




Näin siis tultiin Ninan kanssa autolla Hämeenlinnasta Kälviälle. Kierrettiin Vaasan kautta, kun ei ihan löydetty kaikkia teitä, jotka ajo-ohjeen mukaan piti löytää. :D No ei se onneksi paljon kiertänyt. Matkalla pysähdyttiin pehmiksellekin.

Joutsenet on kuvattu liikkuvan auton ikkunasta.

Sooloja

Kuvailemisiani

Malleina Vilma ja Nina

Meillä on talvi Kälviälläkin

Vieraita Norjasta

Tanssisalifiilistelyä Kälviällä :)

Kälviällä kuvaillen

Eilinen vapaapäivä (tai siis ei se ollut vapaapäivä, kun aikaa itsenäiselle opiskelulle) meni kuvaillen Ninaa jäätävässä säässä ja malleillen vähän jopa itsekin. Tosin kameran takana mun ollessani sen edessä oli Nina, joka ei kauhean paljon kuvaa... :)

Muutama aika kiva kuva saatiin Ninasta.




Ja minustakin tuli yksi aikalailla onnistunut.

Oikea talvi