lauantai 28. maaliskuuta 2009

Earth Hour (II)

Heip,

suunnitelmani ei toiminut. Mun piti olla ajoissa jo ysin aikaan kattelemassa ottamiani kuvia läpi ja postailemassa blogiin. Enpä ollut. Sitäpaitsi kameran käsitteleminen sen jälkeen, kun saapui takaisin pimeään kotiinsa osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Tässä kuitenkin muutama kuva. Yritin metsästää täysin pimeää taloa, mutta vähän huonolla menestyksellä.

Earth Hour Viikki:





Ennen kuin lähdin kiertelemään piti ottaa kynttiläkuva. Nytkin tuo kynttilä palaa ja valaisee tuossa vieressä.


Ei kommentteja:

"Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista."

-Tommy Tabermann