torstai 20. syyskuuta 2012

Suvi opettelee viemään

Olen tehnyt jännät ja mennyt lavatanssin alkeiskurssille viejäksi. Haluan siis opetella viemään, koska uskon että voin sitä kautta tulla paremmaksi seuraajaksi, minkä lisäksi on oikeasti välillä kiva saada päättää itse mitä tekee.

Muistan millaista alku oli seuraajana. Nyt tiedän että viejänä se on niiin paljon vaikeampaa. Oon varmaan ollut seuraajana niitä, jotka tekee itse ja meinaa lähteä "vahingossa viemään". Nyt tiedän kuinka vaikeaa sellaista seuraajaa on viedä. Onpa tuolla kurssilla sellaisiakin seuraajia muutama, jotka seuraavat suunnilleen kaiken mitä teen, vaikka tiedän että vientini on puutteellista. Mitä ihmettä ne ihmiset tekevät alkeiskurssilla? Alaleukani putosi varmaan lattialle asti, kun tanssitin näitä seuraajia.

Onhan se tietysti vähän hassua tutustua kurssilla pääsääntöisesti tyttöihin. Ja kun joutuu monta kertaa tunnissa toistamaan sitä, että on viejä, sekä miehille jotka yrittää pyytää mua parikseen, että naisille joita yritän pyytää parikseni.

Joskus lisää avautumista aiheesta. Nyt unille.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pumpkin

No nyt innostuin näemmä. Virkkasin kurpitsankin keskeneräisten pöllöjen kaveriksi. Tälle ohje löytyi täältä.


Tuolta kaverilta nyt puuttuu vielä silmät ja suu, mut eihän tää ois hauskaa, jos ei tekis kerralla tosi montaa työtä keskeneräisiksi, että ne voi sitten viimeistellä. :D Eiku oikeesti me ei vaan löydetty kurpitsoille nappeja silmiksi shoppailukierroksellamme, niin niitä silmiä ei vielä edes ole.

Pöllöjä

Neulontakerho on nyt aloittanut toimintansa. Aloitettiin helpoista pienistä jutuista, jottei innostus lopahtaisi siihen että kaikki tuntuu liian vaikealta eikä mikään etene.


Kuvassa vielä keskeneräiset pöllöt on tehty virkkaamalla. Täältä ohje. Tuo sininen oli seurausta siitä, että olin liian laiska lukemaan ohjeita ja tuplasin kaksi kerrosta silmukoita yhden sijaan. Noilta siis tosiaan puuttuu vielä mm. nokat. Laitan kuvan sitten valmiistakin tyypeistä, kun teen nuo valmiiksi.

torstai 13. syyskuuta 2012

Neulontakerho

Päätettiin perustaa kaverin kanssa neulontakerho, eli herätellä vanha ja molemmilla lyhyehköksi jäänyt käsityöharrastus taas henkiin. Juostiin sitten tänään tarvikkeiden perässä ympäri kaupunkia. Aika kului kivasti. Rahaa meni molemmilla tarpeeksi. Mutta nyt on tarvikkeet ja pääsee oikeasti tekemään kaikenlaista kivaa. Tästä kuuluu sitten jatkossa toivottavasti lisää. Sovittiin ettei anneta toistemme neulontainnon lopahtaa, vaan että tökitään sitten toisiamme vaikka vähän sukkapuikoilla, jos on tarve. :-D

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Viikonloppuhuikeutta

Olin eilen lintsillä ystävien kanssa. Oli ihan parasta! Laitejonoissa seisoskelukaan ei ollut yhtään ikävää, kun oli seurana parhaimmat tyypit joiden kanssa jutella ja vaihtaa kuulumisia. (: Aloitettiin vuoristoradasta, ja siihen meidän piti päättääkin, mutta jotenkin kolme tuntia hujahti hurjan nopeasti, eikä sitten ehditty vuoristorataan enåää uudestaan. Muutama laite jäi myös kokonaan käymättä, esim. Enterprice, Maailmanpyörä (vaikka kai sen virallinen nimi on nykyään Helsinki-pyörä), Kino, Viikinkilaiva, Kummitusjuna, Mustekala, Raketti.. Voi, niitähän jäi hurjan paljon. No mutta, huippua oli silti!

Jonossa Lintsin laitteista parhaimpaan, vuoristorataan! (:

Laitteessa siinä kivasti hymyillään ja muikeillaan.
Kuvista kiitos Mariannelle! (: Ja molemmille tytöille kiitos ihanasta päivästä!

Tänään sitten tuli koettua Suomenlinna niin ikään hyvässä seurassa. Sekin oli huippua! Varsinkin kun en edes ihan tarkaan kyennyt muistamaan millon oisin Suokissa viimeksi ollut, tiedän vain että siitä on aikaa. Kiipeiltiin ja hengattiin tunneleissa. Oli hauskaa! Jotenkin ihan loistavaa, kun oli sellaista seuraa että voi päästää sisäisen lapsensa ihan rauhassa ulos ja innostua kaikesta siitä mitä teki lapsenakin. Huomasin vaan että mun hämmentävissä paikoissa rymyämistaidot on päässeet ruostumaan, kun en ole niitä liian pitkään aikaan käyttänyt. Jotkin reittivalinnat nimittäin tuotti mulle jopa vaikeuksia. No, ehkä niitä taitoja voi alkaa taas harjoittamaan tässä. Syksyllä uudestaan Suokki-retkelle, kyllä.

Suomenlinnasta ei tullut yhtään kuvaa. Ja oikeastaan vain yhtenä hetkenä harmitti, ettei ole kameraa mukana. Siitä olisi tullut hieno kuva.

Kiitos myös tämänpäiväiselle seuralleni huipusta päivästä!
"Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista."

-Tommy Tabermann