sunnuntai 23. elokuuta 2009

Lappia Lappia

Lovely! Oltiin Sannan ja Kirsin kanssa Lapissa suunnilleen viikko tossa noin viikko sitten. Käytiin neljässä päivässä kävelemässä Hetta - Pallas läpi ja sen jälkeen hengailtiin vielä Levillä - tai no oikeastaan Rauduskylässä. Oli kyllä kivaa!

No siis semirankkaahan se oli välillä...


...mutta ne maisemat oli kyllä mitä mahtavimpia sitten!



Vaikka siis usein, kun oltiin korkealla, oli niin kostea ilma, sateista ja pilvistä ettei sieltä oikein nähnyt mitään.



Mutta se fiilis, kun määränpää näkyi jo!! ((:



Siellä oli tollasia kivoja elukoitakin. Kuvassa meitä lähimmäksi uskaltautunut paikallinen kotieläin.



Ja niin, sit siellä oli tälläisiä hulluja:

Kahvinkeittopuuhissa



Tulen kohennustako?



Turisteilla esillä sekä kartta että kamera...



Iltapesulle menossa. Siel oli hirveesti sellasia ötököitä, mäkäräisiä, polttiaisia...



Niin ja täähän on siis siitä ensimmäisen päivän alkupuolelta, kun edessä on vielä kaiken kaikkiaan ehkä 52 km ja sinä päivänä 13 :D

torstai 6. elokuuta 2009

Stockholm igen

Hej, viime viikosta kolme päivää meni reissussa: tiistai ja torstai junassa ja laivalla ja keskiviikko Tukholmassa!

Oli kyllä kivaa, iso kiitos loistavalle matkustusseuralleni Mariannelle ja maailman parhaalle Tukholma-oppaalle Sannalle!<3

Tiistaiaamun lähtö oli aikaisempi kuin työaamut. Laiva lähti Turusta 08:45, mikä tarkoittaa että junalla Helsingistä piti lähteä aikaisemmin ja bussilla Viikistä vielä aikaisemmin. Laivalla oli onneksi hytti, niin voitiin nukkua siellä vielä vähän.


Tukholmassa perillä klo 18:55 ja siitä kaksi tuntia eteenpäin olimme selvittäneet jo tiemme hotellille. Ainoa itä tämän illan aikana nähtiin oli Sanna, mut jee! Ja tietenkin se hassu papparainen joka tuli juttelemaan meille ja jonka kaverille Marianne sanoi puhelimessa "Hei täs on Marianne Suomesta. Mitä kuuluu?" kun käskettiin sanoa jotakin på finska. Tämä tapahtui noin klo 23:30.


Keskiviikkona kierreltin kauppoja ja käytiin kahvilla Södermalmilla jossain kivassa kahvilassa ja syömässä ja tanssimuseossa ja tietenkin mun oli pakko päästä katsastamaan Tukholman Skogskyrkogården. Ihan hieno! :D


Kannoin koko päivän mukanani Mariannen tekemää kassia jossa lukee "Pelastan maailmaa muovipussi kerrallaan", mutta kukaan ei tullut kysymään mitä siinä lukee. Oltiin käännettykin se jo valmiiksi, sillä muuten jos joku olisi sitä kysynyt, olisin takuulla vain takellellut.

Jag räddar världen en plastikpåse åt gång!
Mahdolliset virheet saa korjata ;D

Illalla kävästiin Hard Rock Cafessa. Siellä oli ihku baarimikko, joka selitti meille heti alkuun kauheuksistaan suomenlaivalla - kuulostaako ruotsinlaiva yhtä hassulta ruotsalaisten mielestä? - kun kuuli että me oltiin Suomesta.


Aamulla nukuttiin pommiin ja meinattiin myöhästyä laivasta, joka lähti 07:45. Onneksi taksilla pääsi hyvin! Herättiin varttia vaille seitsemän ja oltiin terminaalilla varttia yli.

Turussa oltiin 19:50, juna lähti siitä tunnin päästä ja kotona olin kai puolenyön aikaan. Seuraavana päivänä pirteänä töissä.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Coca-Cola Vanilla kotiin kannettuna

Jes! Tiedättekö, mulla on maailman paras isoveli. Tai siis maailman parhaat isoveljet, joista toinen kävi tänään kantamassa mulle vaniliakokikset kotiin (:

Nyt täytyy ehkä vähän taiteilla jotakin ja sitten nukkumaan, öitä!

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Sekalaista

Nonni, en mä sit päässy VNF:ään :/ No mut ei se mitään. Melkein sen jo tiesinkin ja joskus se vaan menee niin.

En mä päässyt perjantaina Iskelmäfestareillekaan, kun siihen bussikyytiin ei ollut tarpeeksi halukkaita, ni sitä ei järjestty. Sain sitte rahat takas. Säästypä rahaa, jollei muuta.

Juhannus meni kavereiden kanssa Karkkilassa. Kivaa oli, syötiin kokoajan. Syötiin paljon. Oli hyviä ruokia! Singstarailtiin. Käytiin saunassa. Mä tein vastan. Oli aika tekele, mut kai se ihan asiansa ajoi.

Kajsa hyppii

Hyppyjä

Tuiiiima! (:

Seuraava viikonloppu meni mökillä Tyrvännössä. Enpä oo sielläkään vähään aikaan käynyt. Viimeksi toissakesänä, kska viimekesänä en tainnut käydä ollenkaan. 2007 kesällä siellä jonkun viikonlopun vietin. Olisinko jopa juhannuksen... Mut olipa kiva taas käydä siellä pitkästä aikaa, pitäisi ehkä käydä vähän useammin. :)

Minni yrittää pelotella ((:

Kesä!

Kupla

Hämeenneito

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Pääsykoepäivästä +

Pääsykokeet on nyt sitten ohi. Oli ihan kiva päivä Karjaalla. Junat ei kulkenu -> bussimatka kesti kaksi tuntia. Istuin siis yhteensä neljä tuntia bussissa Helsinki - Karjaa -välillä maanantain aikana.

Hautausmaatyöntekijänä mun oli tietysti pakko päästä näkemään rautakautinen hauta. Siellä olis ollut pronssikautinenkin, mutten tajunnut käydä sitä kattomassa. Pakko kai lähteä Karjaalle vielä joskus ;)

Olin perillä 9:30 vieraalla paikkakunnalla. Karjaalla ei satanut, mutta oli vähän ankea sää muuten. Tallustelin ympäriinsä katsellen Karjaan nähtävyyksiä - ihan varmuuden vuoksi jollei vaikka pääsis kouluun sisään. Noin klo 11 jännitin VNF:n oven edessä ja mietin uskallanko mennä sisään. Parin kavereilta tulleen rohkaisevan viestin jälkeen uskaltauduin.


Ei se mitenkään hyvin mennyt, mutta katsoo nyt noista kun ei koskaan tiedä kai. Ja vaikken nyt pääsiskään, ni kävinpä ainakin kokeilemassa :) Ois kyllä niiiin mahtavaa päästä sinne!


Keskuskatu

Illalla käytiin Suvin kanssa kahvilla, jotta pääsin avautumaan huonosti menneistä pääsykokeistani.


Ja ainiin, ei mulle muuten tarttekaan hankkia sitä Juha Tapion Tuulen valtakunta -CD:tä synttärilahjaksi. Löysinlöysin! (:

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Huomenna!

Tämä tyttö suuntaa huomenna pääsykokeisiin bussilla kun junat ei kulje. Lähtö aikaisin aamulla, koe puoliltapäivin, aivan poikki illalla :p Pitäkääs kaverit peukkuja, että menee hyvin! :)

Ainiin.. alla svenskspråkiga får skicka... äh, no suomeksi sitten. Kaikki ruottinkieliset (ja ylipäätään ruotsinkielentaitoiset) saa lähettää hyviä viboja koko päivän ruotsiksi, jotta selviydyn ;))
"Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista."

-Tommy Tabermann