Yleistä pöllöilyä tanssista

Tanssiväsymysessä tanssi-ilon palauttaa...

Perjantaina oli Masin järkkäämät boogie-bileet. Olipa muuten kivaa. Kun osa ajasta menee hauskojen juttujen parissa, ja välillä pääsee tanssimaan loistavien viejien kanssa, mitä muuta voisi toivoa. Paikalla ei siis ollut kuin loistavia viejiä - aika luksusbileet!

Maanantai-ilta meni Ugglassa tanssien zoukia ja kizombaa. Tosin mun zouk taitaa olla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän epäzoukia, minkä takia oon tosi epävarma kun päädyn tanssimaan sellaisten viejien kanssa, jotka on oikeasti tanssineet zoukia. Kivaa se silti oli! Olisi kyllä ihan hauska osata sitäkin lajia ihan oikesti. Kaikkeen ei vaan riitä aika.

...hyvät bileet. (Kirjoitin tuon alun ja aloin sen jälkeen kirjoitella asioita, joista on viime aikoina tllut hyvä tanssifiilis. Kahden kappaleen jälkeen tuo on ainoa mahdollinen jatko alussa aloittamalleni lauseelle.)

Myös osaamisen ja oivallusten eteenpäin jakaminen on mukavaa, ja pitää tanssifiiliksiä korkeammalla. Tosin opettaminenkin tuntuu raskaalta, kun sitä tekee kaksi iltaa putkeen.

Tässä kohtaa hatunnosto tanssinopettajille, jotka jaksavat opettaa illasta toiseen!

Tuntuu jotenkin turhauttavalta, kun ekan tunnin jälkeen väsyy, eikä sen jälkeen jaksa enää keskittyä niin paljon, että saisi itsestään irti kaikkea sitä minkä voisi saada, vaikka haluaisi antaa oppilaille mahdollisimman paljon.

Mun alkeiskurssilaiset on ihania! Ja oli ihana päästä alkeisjatkoon opettamaan boogieta, kun sitä ei alkeiskurssilla ole. Jatko ja edistyneiden kurssikerrat on aina vähän jännittäviä, kun siellä on myös jo pitkään tanssineita ja haluaisi, että kaikki saisi tunneista jotakin irti. Toisaalta on ihanan opettavaista päästä opettamaan eri tasoja ja eri parienkin kanssa. Ja tällä viikolla on jatkokurssilla boogie - jee!

Viikonloppuna on taas kisat. Oma tanssi tuntuu taas niin vajavaiselta, että tuntuu melkein turhalta mennä nolaamaan sinne itseään. Ehkä se on hyvää harjoitusta.

Helsinki-kuvat sanoo Blip.

Tänään treeneistä kotiin kävellessä löytyi matkalta tällainen 80 lyhdyn terracotta-armeija.

Mikäli kiinnostaa Helsinki-kuvieni seurailu, löytyy niitä (joskus tulevaisuudessa enemmänkin) täältä.

Vuodatusta: Mustelmia, hikeä ja kyyneleitä.

"Siis mitä? Oot tanssinut lajia x vasta niin vähän aikaa? Ootpa sä lahjakas!" - Ei, mä en ole lahjakas, mä olen treenannut kovaa.

Sana lahjakas kuulostaa kivalta ja kauniilta ja jopa kehulta, mutta mä liitän siihen sen, että vähätellään toisen tekemää työtä osaamisensa eteen.

Mä en omaksu asioita silmänräpäyksessä ja automaattisesti. Osa asioista tulee luontevasti ja nopeasti, koska olen tehnyt kroppani kanssa töitä jo monta vuotta. Mutta en koe saaneeni mitään ilmaiseksi. Mä olen tehnyt ne kaikki samat työtunnit kuin kuka tahansa mun tasoinen tanssija. Joo, niitä tunteja myös voisi olla enemmän, niin olisin parempi. Siksi mä treenaan edelleen.

Jos sanotaan, että joku maailman huippu on lahjakas, ei kukaan kyseenalaista tehdyn työn määrää, koska ollakseen maailman huippu ei riitä pelkkä lahjakkuus, ikinä. Mutta kun mun tasoista tanssijaa sanotaan lahjakkaaksi on siinä automaattisesti oletettava, etten ole tehnyt töitä osaamiseni eteen. En mä ole niin hyvä.

Joo, pidän itseäni onnekkaana kun mulla on jalat, joilla tanssia; korvat, joilla kuulen musiikin ja jonkinlainen kyky hahmottaa ja omaksua asioita, mutta ihan kaikki muu heittäytymiskyvystä ja asioiden paremmasta omaksumisesta kropankäyttöön on opeteltua.

Mä olen käynyt tanssitunneilla (välillä myös itselleni liian vaikeilla), ja yrittänyt opetella tekemään sarjaa opettajan perässä. Olen keskittynyt nimenomaan harjoittamaan sitä, että saisin napattua sarjan nopeammin, että pystyisin liikkeessä hahmottamaan, mitä mun täytyy seuraavaksi tehdä ja että oppisin hahmottamaan, mitä kropassa kuuluu tapahtua, kun apinoin jonkin liikkeen tai liikesarjanpätkän opettajalta. En ollut siinä ikinä hyvä, ja kehitystä ei tuntunut tapahtuvan yhtään. Enkä mä vieläkään koe olevani hyvä toistamaan toisen tekemää sarjaa, mutta ehkä sekin aivorääkkäys on on auttanut oman kropan hahmottamiseen.

Mun boogien perusaskel on sillä tasolla kuin se nyt on, koska ei sitä voi tampata tuntia putkeen niin ettei syntyisi minkäänlaisia oivalluksia siitä kuinka sen saa kevyemmäksi tai helpomman näköiseksi. Ja mä olen tehnyt tämän useammin kuin kerran. Koska ketutti.

Viime aikoina olen kokenut perusaskeleeni olevan paremmalla tasolla, kuin muu tanssi, joten en tamppaa tuntia putkeen. Keskityn muihin asioihin ja yritän pitää sen askeltekniikan siinä rinnalla. Olisi vain paljon helpompi tampata tunti putkeen, kuin harjoitella esim. kropan kiertoja. On paljon helpompi harjoitella sellaista asiaa, mitä osaa harjoitella.

Mä siis olen tanssinut boogiea vasta vähän yli 1,5 vuotta. Mutta olen treenannut lajia hyvin intensiivisesti, vaikka rinnalla on koko ajan ollut muitakin lajeja. Välillä olen tanssinut itseni ylikuntoon asti ja usein vaan niin väsyneeksi, että tunteet on mahdoton pitää sisällä. Älkää siis jooko kuvitelko, että en ole tehnyt yhtä paljon töitä kuin muut tasoiseni tanssijat.

Aina ei vaan voi pysyä jaloillaan

Viime viikonloppuna oli kisat. Meni ihan jees. Sijoitukset oli ihan hyvät, mutta omasta tanssista löytää kyllä aika paljon sellaista mihin ei ole tyytyväinen. Fusku meni vähän revittelyksi tanssimisen sijaan. Hitaassa boogiessa tai buggassa ei pysynyt tasapaino. Suorituksia videolta katsoessani totesin, että enhän mä ole missään vedossa jalkojeni päällä. Mun painopiste on liian edessä. Se vaikutti mun hitaaseen boogieen, joka ei ollut ollenkaan sen tasoinen kun meidän hitaat boogiet yleensä. Se myös vaikutti fuskuun ja buggaan.

Valmiina hitaalle boogielle

Meidän nopesta boogiesta mä en osaa sanoa mitään muuta kuin että se tuntui menevän paremmin kuin meidän nopeat boogiet yleensä menee. Sitä en ole nähnyt videolta, mutta uskoisin olevani paremmin jalkojeni päällä kuin noissa muissa.

Tänään fuskun kisaryhmässä sain Katilta kullanarvoisia neuvoja muun muassa tuohon jalkojen päällä pysymiseen tai sinne takaisin pääsemiseen. Luulen että tämä parantaa ja helpottaa jo paljon!

Ja niin, ne sijoitukset. Fuskun D-luokan kulta, buggan D-luokan hopea ja boogien C-luokan hopea.

Mitallikuva.

Tanssiminen on ihanaa

...ja toisaalta ihan kamalaa!

Mä en olekaan rääkännyt aivojani ja kroppaani fuskussa ennen tätä päivää. Fusku on ollut mulle jotenkin sellainen hauska fiilistelytanssi, jolla palautan luottamuksen omaan tanssiini silloin kun se on hukassa. Tänään opin, että jopa fuskuitseluottamus voi kadota. Se ei tarkoita, etteikö fusku olisi musta edelleen kivaa. Tai en nyt pidä fuskua periaatteessa sen vaikeampana tanssina kuin aiemminkaan. Ymmärrän vaan, että siinä tanssissa on syvyyttä, joka ei edes välttämättä tule siitä että lisää siihen jotain muualta opittua. Fusku itsessään on tarpeeksi mielenkiintoinen.

Kun menen tanssitunnille, en odota että mulla on kivaa. (No riippuu vähän tunnista, mutta yleensä en.) Odotan, että saan palautetta tai jotain uutta omaan tanssiini, että opin jotakin lisää. Aina se ei ole helppoa, ja koska olen oppinut näyttämään sen, en osaa olla näyttämättä. Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi ihan suunnattomasti sitä, että joku kertoo mulle mitä mun on parannettava, mitä mun on tehtävä, jotta tulisin paremmaksi. En mä kaipaa kannustusta, kaipaan neuvoja. Tosin joskus on myös kiva kuulla olevansa hyvä.

En ehkä vaikuta siltä, mutta mua on aina ärsyttänyt suunnattomasti "pidetään vaan kivaa" -tanssitunnit. Mä oon aina (no ainakin melkein aina) käynyt tanssitunneilla oppiakseni. Käyn tanssitunneilla, koska haluaisin olla hyvä, haluan tulla hyväksi. Joskus aikanaan ajattelin, että opettaja käy tunneilla korjaamassa niitä jotka ovat huonoja ja toivoin, ettei opettaja tulisi korjaamaan mua. Nykyään koen, että opettajat korjaavat sellaisia oppilaita eniten, joissa näkevät potentiaalia, joten useimmiten olen hyvilläni siitä kun tanssiani tullaan korjaamaan.

Eilen hyppäsin taas HOTin jatkotasolle viejäksi. Kun lajina oli cha cha ja seuraajaopettaja hyvä, koin että olisin yhtä hyvin voinut seurata ja oppia silti lisää, mutta kun seuraajia oli enemmän, päädyin viejäksi. Oli ihan mukavaa, mutta jotenkin todella vaikeaa. Toisaalta se on ihanan avaavaa, kun tajuaa miksi seuraajana pitäisi / ei saisi tehdä jotain, kun tajuaa kuinka paljon kaikki vaikuttaa viejään ja vientiin.

Tavoitteena olisi ihan oikeasti oppia viemään, koska olisi kiva osata ja uskaltaa bileissä viedä tuttuja seuraajiakin, mutta on myös makeeta huomata kuinka paljon mun tanssiin seuraajana vaikuttaa, kun opin viemään jotakin lajia vähän paremmin.

Viikonlopun ajan ois vaihteeksi tarkoitus pysyä siinä mitä osaan ja pitää kivaa! ((:

Kuka vei mun tanssi-ilon?

Mitä jos tanssi menee vain suorittamiseksi? Ei osaa enää nauttia tanssimisesta, koska treenit tuntuu puisilta, sosiaalitansseissa ei uskalla hakea niitä joiden kanssa tanssiin ehkä saisi iloa, ja kisoista jää kerta kerran jälkeen huono fiilis.

Syy siihen että treenit tuntuu puisilta, on tietenkin se että mikään ei suju. Toisaalta mikään ei suju, koska tanssiminen vaan ei ole enää kivaa. Tanssiminen ei ole kivaa, koska tuntee olevansa huono. Ja koska tuntee niin, ei uskalla hakea parhaita tanssijoita. Ei uskalla hakea enää ketään, koska ei voi tietää kuka on itseä parempi ja turhautuu mun huonoudesta. Jos joku välillä erehtyy hakemaan, ja tanssi ei suju, voi aina ajatella ettei se mun vika ollut että tuhlasin parin aikaa, kun itsehän se haki.

Päätyy tanssimaan vaan oman parin kanssa. Ja vaikka oma pari on ihana, tulee tanssi-illoista vähän tylsiä, jos ilta illan jälkeen tanssii vain kaksin.

Onko mun nyt oikeasti tyydyttävä siihen, että ainoa järkevä ratkaisu tähän on tanssitauko? Tanssitauko, jonka aikana en kehity, koska en tanssi. Vai riittääkö että vähennän? Tosin kuka kertoisi mulle miten sekään tehdään? Koska vaikka tanssi ei just nyt ole kivaa, on se vähän koukuttavaa. Oon tosin ehkä enemmän koukussa siihen kehittymiseen, kuin tanssiin itseensä. Ehkä mä ylipäätään olen pohjimmiltani tanssin suorittaja, enkä joku joka tanssii intohimolla niin että sitä on ihana katsoa...

Auttakaa! Mistä löydän tanssi-ilon?



Nyt löysin kyllä jotain, mikä on pakko lisätä:

Ehkä mun pitäisi olla itselleni armollisempi, mitä tulee boogieen.
Postauksessani maanantaina 24. kesäkuuta 2013 olen kirjoittanut: "mä en osaa Boogie Woogiesta edes perusaskelta"
Jos en ole kesällä 2013 osannut boogiea vielä yhtään, ni ehkä oon kehittynyt tässä jonkin verran. Jotenkin sitä vaan unohtaa, kuinka pienen hetken on lajia tanssinut.

Kirjoituksia epäonnistumisistani

Eilen oli Lahdessa taas Rock'n'swing-tanssien GP-kisat. Harmituksekseni boogie woogiessa oli taas yhdistetty ABC-luokka, eli C-luokkalaiset heitetään samaan liemeen A-luokkalaisten kanssa ja A-luokkalaiste nopeuksilla sitten katsotaan kuka pärjää ja kuka ei. Koska C-luokkalaisia on paljon, tulee tällaisessa tapauksessa ilman muuta karsinta. Eli kaikki eivät pääse finaalikierrokselle, jossa tanssitaan hidas ja nopea boogie woogie, vaan osa karsiutuu pois jo yhden nopean kierroksen jälkeen. Karsinnassahan ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta että joudut karsimaan itseäsi 15-kertaa parempia vastaan. Siis että luokassa on neljä paria, jotka automaattisesti pääsevät finaaliin ja kahdeksan paria jotka kilpailevat sitten niistä kolmesta jäljellä olevasta paikasta. Se tuntuu vähän epäreilulta.

Mä tietenkin sanon näin osittain siksi, että mua harmittaa ihan suunnattomasti, kun ei toista kertaa peräkkäin päästy tanssimaan hidasta boogieta ollenkaan. Kun niitä positiivisia kisakokemuksia, joita toiset on saaneet D-luokassa ennen siirtymistään C-luokkaan ei kerrytetä näin. Minä kun aloitin kisaamisen C-luokassa - virhe!

Harmittaa toisaalta myös, että eräs myös C-luokassa kisaava ystäväni, piti ajatusta yhdistämisestä alunperin huonona. Mutta jo muuttui ääni kellossa kun pääsikin finaaliin tanssimaan huippujen kanssa. En kiellä, etteikö mustakin olisi tosi siistiä päästä tanssimaan niiden oikeasti hyvien rinnalla, mutta vaikka olisinkin päässyt, pitäisin jatkuvaa yhdistämistä siitä huolimatta huonona asiana. Ihan vaan koska asiaa pitää mielestäni ajatella myös niiden muiden parien kannalta.

Eilen kisoihin lähtiessähän mä olin varma, että ollaan menossa finaaliin. Oikeestaan olin varma siitä niin kauan kunnest tulokset tuli. Mun mielestä meillä meni hyvin se karsinta. Mulle jäi hyvä fiilis. Pikkuvirheitä, mutta niitä on aina. Ilmeisesti olin väärässä.
Mutta vaikka olinkin varma että ollaan finaalissa, oli yhdistäminen mun mielestä silti huono asia.

Oltiin kuitenkin ilmoittauduttu myös buggin ja fuskun D-luokkaan, jotta kisoissa olisi jotain tekemistä vielä sittenkin jos jostain syystä ei päästäisi finaaliin boogiessa. Ja fuskun fiilistelin ihan täysillä, vaikka muutama fiba tulikin. Buggin tanssin meikit levinneinä, kyynelten päälle väännetty hymy naamalla, koska boogien tulokset tulivat just ennen kuin piti mennä lavalle.

No buggista tuli häpeävoitto ja fuskusta häpeähopea. Sääli että oma laji meni niin päin honkia. Mutta ehkä tästä on nyt opittava se että kisatilanteessa ei pidä vetää mitään täysillä, kun tanssi, johon käytin vähiten energiaa ja jolla oli mulle vähiten väliä, meni parhaiten.

Ja nyt, koska:

... lähdetään treenaamaan nopeaa boogiea.